7.8.2014

Hyökkäys ikkunasta

Vähän actionia tähän päivään... Meidän naapuritalossa asustelee koira, jonka kodin ikkuna on näin helteillä auki. Sieltä tuo koira rähjää joka ikinen kerta, kun me mennään ohitse (jos ikkuna on auki) - ja jos mä en ole varautunut, Dora vastaa rähinään. Olen vähän ihmetellyt, miten ihmeessä koiran omistaja uskaltaa pitää niin isoa ikkunaa auki. No, tänään kävi ilmi, ettei hänelle ole kuulemma tullut mieleenkään, että koira hyppäisi sieltä ulos.

Oltiin juuri tulossa lenkiltä kotiin, kun rähinä taas alkoi. Dora ehti haukahtaa kerran vastaukseksi, mutta sain sen sentään houkuteltua viereen. Lähdin jatkamaan kotiin, kun yhtäkkiä tajusin, että se koira on metrin päässä meistä. Voi kun kiva... Karjaisin täyttä kurkkua koiralle jotain ei tai pois tai mitä ikinä sanoinkaan, mutta ei auttanut, se kävi suoraan Doraan kiinni. Sain pidettyä Doran irti toisesta koirasta, koska mulla oli se alun perinkin tosi lyhyessä hihnassa, mutta toinen koira hyökkäili jatkuvasti eri puolilta kohti Doraa, vaikka karjuin suunnilleen kurkku suorana ja yritin ylettää siihen. Lopulta se sitten näytti nappaavan ihan kunnolla Doran takapäästä kiinni, ja siinä vaiheessa potkaisin koiraa - se oli vain vähän hankalaa, kun jalka ei meinannut ylettää niin kauas.

Loppu hyvin kaikki hyvin, omistaja sai kutsuttua koiransa sen jälkeen takaisin, eikä Dorallekaan tullut edes haavaa. Omistaja oli kyllä ihan mukavan oloinen, pahoitteli kauheasti sun muuta, mutta ihan oikeasti, miten ei muka ole tullut mieleenkään, että se koira voisi hypätä ikkunasta????

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti