Olinpa Doran kanssa junassa taas päivänä eräänä, ja se hönö halusi taas kerran maata keskellä käytävää. Ei mahdu pienen koiran päähän, että se voisi joskus olla jonkun tiellä. (Ei, vaikka sen päälle astutaan tuhat kertaa, kun se makaa niin huomaamattomana kaikkien jaloissa.)
Doran turkki on aika huonossa kunnossa, mutta tuolla kyseisellä matkalla järkytyin ihan huolella. Lattia oli tuosta kaikkialta sen ympäriltä aivan lyhyen valkoisen karvan peitossa. Noin viisi sekuntia ehdin ihan kauhistuneena ajatella, että miten ihmeessä siitä noin paljon voi lähteä karvaa muutaman minuutin aikana, ja mistä se karva oikein lähtee, kun se on valkoista ja niin paljon lyhyempää kuin Doran karva yleensä. Stressaako se junassa oloa niin paljon että karvat tippuvat vai kaljuuntuuko se muuten vain nyt kokonaan?? Ja miten ihmeessä siitä on voinut lähteä niin kamalasti karvaa, että ne ovat levinneet lattialle myös sinne, missä Dora ei ole edes ollut?
Uskokaa tai älkää, mutta tuonkin jälkeen jatkoin vielä pari sekuntia kauhistelua ennen kuin aloin pohtia vähän tarkemmin. Lattialla on valkoista karvaa. Dora ei ole valkoinen. Lattialla on lyhyempää karvaa kuin Doralla. Lattialla olevat karvat ovat ympäriinsä, vaikka Dora on ollut vain yhdessä paikassa. Hmmmmmmmmmmmm. Ehkäpä ne eivät kenties sittenkään mahdollisesti ole tulleet Dorasta?
:D
Seuraavina viikkoina on tiedossa erittäin vanhentuneita matkakertomuksia, koska nyt vihdoin sain aikaiseksi tulla täyttämään blogin elämäntehtävää (joka on se, että saan spämmäillä tänne koirakuvia).
