Päivä, jona kaikki menee pieleen

Heräsin tänä aamuna kuudelta kuuden tunnin yöunien jälkeen, jotta ehdin seitsemäksi bussiin, josta menin junaan, josta menin taas bussiin. En ehtinyt syödä aamupalaa enkä löytänyt yleensä käyttämiäni kenkiä kiireessä. Jo matkalla bussipysäkille tajusin, että jalassani olevat kengät olivat ilmeisesti venyneet tai jotain, koska niillä oli lähes mahdoton kävellä.

Vähän yli kahdeksan olin hammaslääkärissä, jossa minulla piti olla konsultaatio klo 8.20. Muistan ihmetelleeni, miten sain ajan niin nopeasti - ja syy selvisi, sillä aika olikin vasta helmikuussa. Varasin uuden soittoajan, koska olin pari viikkoa aiemmin missannut puhelun, ja lähdin yliopistolle syömään aamupalaa. Pahaa puuroa ja kahvia, johon laittamani kerma ei sekoittunut kahviin vaan jäi epämääräisiksi hahtuviksi pinnalle.

Ehdin opiskella jokusen tunnin, minkä jälkeen lähdin lounaalle. Samaan aikaan sain kaveriltani tekstiviestin, että eikö minun pitänytkään olla kauppaoikeuden pienryhmäluennolla, jossa oli läsnäolopakko. Ei muuta kuin kalenteria tarkastamaan, ja joo, pitihän minun - en vain ollut huomannut, koska se meni venäjän (jossa on myös läsnäolopakko) kanssa päällekäin. Kävin luennolla kääntymässä vain todetakseni, etten luultavasti enää mitenkään pääsisi ryhmään, ja jäisi se osuus siis koko kurssista suorittamatta. Nice.

Lounaan jälkeen ryntäsin venäjän tunnille ja sieltä sitten Spexin treeneihin maskeeraamaan hahmoni. Olin myöhässä enkä ehtinyt tehdä koko maskia, jeejee. Seuraavaksi lähdin puolijuoksua asemalle, jotta ehtisin junaan, jotta ehtisin kotiin, jotta ehtisin hakea koiralle ruokaa. Pakastin ammottaa nimittäin tyhjyyttään (lue: yhden laatikon saa jopa vaikeuksitta kiinni).

Matkalla junalle hammaslääkäri soittaa ja käy ilmi, että muutamaa viikkoa aiemmin otetut röntgenkuvat ovat kadonneet johonkin. Mahtavaa!

Lopulta pääsin kotiin ja pohdin, että miten yhden päivän aikana kaikki voi mennä pieleen. Kotioven toisella puolella minua tervehti rauhallisen iloinen koira häntä heiluen, eikä minua enää haitannut, että aiemmin vähän vastusti. Nyt parin minuutin rapsutteluhetken jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että ei kai tänää enää voi mennä mikään vikaan - ehkä saan kolaroimatta haettua ne ruoat ja ehkä illan pikkujoulutkin voisivat sujua. Ja jos eivät suju, onhan minulla täällä sentään yksi pieni Dora odottamassa <3

Pöö!

Heh, oli ihan pakko tulla vain kirjoittelemaan jotain nopeasti. Kiire on ihan kiva juttu, mutta mikä ihme siinä on, että juuri marraskuussa tapahtuu aina kaikki?

Eilen pyysin poikaystävää piilottamaan Doralle viisi kolikkoa. Ilmeisesti treeni oli aika vaikea, koska kaksi kolikkoa oli piilossa pistorasian sisällä. Toisen niistä Dora taisi löytää vähän vahingossa, mutta toista se ei meinannut löytää millään. Selvästi se sai rahasta hajun, koska osasi pörrätä oikeassa paikassa, mutta sen tarkemmin ei vain löytynyt. Dora nuuski kolikon yläpuolelta ja alapuolelta ja molemmilta sivuilta, mutta ei :D Päätin kuitenkin, että kun ollaan niin lähellä, sen on löydyttävä. Vinkumisen ja turhautumisen ja yhden pitsamainoksen repimisen jälkeen vihdoin tärppäsi, jes!

Yhtenä iltana havahduin siihen, että koira makasi lattialla ja kuului kilinää. Se oli ihan itsenäisesti löytänyt lattialta rahaa! Täytyi palkata heti moisesta toiminnasta, ja paremman puutteessa annoin Doralle palan sämpylää :D Ei ehkä paras palkka, mutta toivottavasti koira sentään tajusi sen palkaksi. (Ja löytää ulkoa rahaa joskus!)

Käytiin myös jokunen viikko sitten poikaystävän kanssa säkkipimeässä metsässä vähän piiloutumassa. Toinen meni siis piiloon ja toinen jäi koiran kanssa odottelemaan, ja sitten koira etsi piiloutuneen. Sama kaava kuin aiemminkin, mutta vain hui hui pimeässä! Ja ai vitsi, Dora oli aiiiiivan loistava! Se rynnisti aina suorinta reittiä piilossa olijan luokse. Kerran, kun poikaystävä oli piilossa, se kiersi pienen ympyrän. Luulin jo sen hukanneen jäljen, mutta kuulemma poikaystävä oli kävellyt juuri siitä. Siinä vaiheessa olisi jo varmaan pitänyt alkaa luottaa koiraan, mutta viimeisellä etsintäkerralla olin taas aivan varma, että se oli eksynyt. Näin nimittäin, että poikaystävä lähti kävelemään suoraan eteenpäin. Kun annoin Doran mennä, se lähti kuitenkin täysillä viistosti oikealle. Olin juuri aikeissa pysähtyä ja ohjata sitä, kun tajusin, että se olikin löytänyt etsittävän... Miekkonen oli vain tehnyt silmukan ja palannut takaisin häiritäkseen koiraa, mutta Dora oli haistanut ilmasta suoraan, missä etsittävä oli. :D

Sellaista tällä kertaa, ja loppuun vielä hyvin hämmentävä kuva! Tämä on jo muutaman kuukauden vanha. Talomme vieressä olevan pienen polun varrelta löytyi yksi päivä aivan jäätävä kasa avaamattomissa pakkauksissa olevia valmisruokia, joissa kaikissa oli -30 % -tarra. Siis mitä ihmettä?? Ilmeisesti joku oli käynyt ostamassa ne ja levitellyt maahan.