30.12.2014

Parasta pakkasella!

Varoitan jo heti alkuun, että luvassa on hyvin totuudenmukaisia kuvia Dorasta! Olimme sunnuntai-iltana Dorppelin ja miekkosen kanssa koirapuistossa. Pakkasta oli reilu 15 astetta. Aivan mahtava sää, mitä nyt vähän pimeää, koska oli melkein yö :D Yritin ottaa hienoja kuvia, kun Dora hyppää kepin poikaystävän kädestä. Joooo ei ihan riittänyt puhelimen kamera moiseen! Sitten kokeiltiin ottaa ihan simppeli "laitan koiran istumaan tähän ja nappaan kuvan" -kuvia. Hahahaha ei onnistu! :D






Illan tarkin kuva! Demonisilmät on aina muotia ;)



Koira lentäää! (Se on tuo heijastinpallo.)

Ja keppi on napattu!

29.12.2014

Karkuri keskellä autotietä

Kylläpä on ollut ihanaa talvisäätä nyt hetken aikaa! Lunta tietysti voisi olla enemmän, mutta se on pysynyt ihanan valkoisena, kun on ollut niin kylmä :) Tosin tänä aamuna paleli ehkä vähän turhankin paljon - ulkona oli luultavasti vähän vajaa 20 astetta pakkasta, mutta mittari näytti -5.6, koska siihen paistoi suoraan aurinko, enkä tajunnut sen muuttavan lukemaa niin paljon... Hyrr!


Dora omistaa yhden takin/loimen/mikäikinä, jota kehtaa jopa käyttää ulkona. Itse tehty haalari on sitten autossa odottelua varten :) Mutta ei ole tullut lämmikkeelle tarvetta, mistä olen ollut jopa vähän yllättynyt. Kun tuli ensimmäistä kertaa rysäyksellä vähän kylmempää, eikä emäntä ollut vielä ehtinyt tottua pakkaseen, Dora vain kökki paikoillaan rentona nuuskimassa maata ilman minkäänlaista tarvetta liikkua. No, ei kai siinä, hyppelin itse paikoillani pysyäkseni lämpimänä :D Sitä en kyllä tajua, että miten ihmeessä tuota koiraa ei palele. Turkkikin on ohut kuin mikä! Plus siinä on aukko rinnassa!


Tästä erittäin kauniista nukkuma-asennosta erottaa hyvin tuon aukon. Se ei häiritse Doraa millään lailla, ei kutise tai muuta, ja ihokin on oikein nätin näköistä. Aiemminhan Doralla oli kalju läntti samassa kohdassa, mutta silloin iho oli vähän kuiva, ja lisäsinkki tosiaan auttoi saamaan karvan takaisin. Eihän tuo nyt mikään ongelma ole, mutta hämmentää kauheasti moinen kaljuuntuminen. Ehkä sittenkin joku vitamiini voisi auttaa...?

Dora rakastaa ihmisiä. Oijoijoijoi ihmisiä sydänsydänsydän jeejeejee! Niinpä meille saapuvat yökyläilijät eivät saa olla rauhassa, ellei koiraa sitten lukita toiseen huoneeseen. (Hahhah, hyvä vitsi, ikään kuin Dora olisi toisessa huoneessa yksikseen! Tarkoitin tietysti, että jos minä menen Doran kanssa toiseen huoneeseen, se pysyy ehkä siellä.)

Tällaista kohtelua on siis odotettavissa, jos kuvittelee voivansa nukkua rauhassa meillä:

Ensin täytyy häätää koira pois nukkumapaikalta, ja sen jälkeen täytyy kestää Doraa joko vieressä tai jalkopäässä. Hähää!

Kaverin kyläilyn jälkeen tuli joulu, ja kunkerrankaikkimuutkinniinminäkin yritin sitten ottaa hienoja jouluposekuvia. Ja Doraa kiinnosti ihan hirveästi. Oma vika tosin, kun ei ollut edes namia tai mitään :D Plus että eipä tuollaisella kameralla tuollaisessa ympäristössä voi muutenkaan saada kovin maata mullistavia otoksia.
"No mä istun nyt."

"Mutta tää on kyllä niiiin tylsää!"
"Siis oikeesti, saanko mennä tonne..."
"Äh, ei jaksa enää!"
Tapaninpäivänä menimme isoäitini ja hänen siskonsa luokse Haminaan kyläilemään. Dora ei olekaan ennen ollut siellä, ja hui kun oli jännää! Minusta siis :D Talo on hieno ja vanha ja täynnä herkästi hajoavia antiikkiesineitä, eikä kukaan siellä olleista ole erityisen tottunut koiriin. Täytyi siis hieman varautua vierailuun. Mukaan otin luonnollisesti nameja mutta myös erittäin monikäyttöiseksi osoittautuneen tosi lyhyen treenihihnan. Kun taloon tuli vähän enemmän porukkaa, laitoin kyseisen hihnan Doralle sisälle. Se ei haittaa koiran liikkumista, mutta ihmisiä helpottaa kummasti.

Yleensähän Dora reagoi uuteen paikkaan päästessään niin, että se lähtee järjettömällä innolla tutkimaan paikkoja. Nuuskii siis joka nurkan läpi, eikä hidasta hetkeksikään vauhtia ennen kuin on tutustunut joka paikkaan. Haminassa juokseminen oli ehdottomasti poissa laskuista, koska kaikki olisi mennyt hajalle :D Yllätys olikin suuri, kun Dora käveli hitaasti aivan joka paikkaan. Siis mitä ihmettä! Pystyin pitämään Doraa ihan jo heti alkuun vapaana, kun se oli toipunut ihmisinnostuksesta ja alkoi tutkia taloa. Varmaan jonkun tunnin kävelin sen perässä ympäriinsä ja kielsin, kun se meinasi kaataa jotain tai nuuskia liian hauraan näköisiä tavaroita :D Mutta kertaakaan ei tarvinnut enää sisälle saapumisen jälkeen käskeä sitä rauhoittumaan! Ehkä kasvattajan jälkitoimituksena lupaamat aivot ovat vihdoin saapuneet perille? ;)

Taloon tuli tosiaan vielä lisää vieraita, joille Dora mun järkytykseksi haukkui. Siis ihan niille ihmisille - tosin ehkä siksi, etten päästänyt sitä tervehtimään, sillä parin minuutin kuluttua se taas rauhoittui ja jatkoi talon kiertelemistä. Aloin ymmärtää, miltä tuntuu vahtia vasta liikkumaan oppinutta lasta :D Dora saikin kunnon lapsenlapsenlapsen kohtelun, isoäiti antoi sille herkkupateeta, ja saipa se maistaa kinkkuakin (se oli kyllä parasta kinkkua, jota olen ikinä syönyt!!). En ole ikinä tajunnut, miksi niin monia ihmisiä harmittaa koiran puolesta, kun ihmiset syövät, eikä koira saa ruokaa. Itse olen vain "hähää mä syön nyt, mee pois" :D

Haminassa on myös kohtalaisen iso piha, jossa on aidat lähes joka puolella. Päätinpä siis päästää Doran vähän juoksentelemaan ennen kuin lähdettäisiin ajamaaan kotiin. Sitä ennen piti vain sulkea portti, josta pääsee suoraan autotielle. Laitoin koiralle jo valmiiksi heijastinliivin, irrotin sen hihnan ja lähdin ulos sulkemaan porttia jättäen Doran sisälle. En ollut saanut ensimmäistäkään portin puoliskoa suljettua, kun havaitsin silmäkulmasta jotain liikettä ja whooooooosh joku musta liitää suoraan keskelle autotietä. "Hiukan" iski paniikki! Ulko-ovi ei ollut mennyt lukkoon, ja Dora oli avannut sen ja sännännyt suoraan mun perään. Siinä se kipitti keskellä autotietä, mutta ONNEKSI juuri sillä hetkellä siitä ei mennyt autoa! Ja totta kai Dora oli aivan hepulissa, kun se oli päässyt vapaaksi uuteen mahtavaan paikkaan, ja sillä oli rajattomasti tilaa, jossa rellestää. En edes yrittänyt kutsua sitä luokse, koska olin itsekin käytännössä autotiellä, ja Dora olisi siinä mielentilassa luultavasti vain juossut ohi toiseen suuntaan autotietä. Niinpä käänsin sille vain selkäni ja lähdin juoksemaan täysillä takaisin pihalle kutsuen sitä samalla. Sieltähän se tuli, mutta säntäili vain aivan överi-innoissaan ohitseni, kuten olin ajatellutkin. En siis edes yrittänyt ottaa sitä heti kiinni, vaan heittelin sille vähän lumiklönttejä mahdollisimman kaukana portista ja autotiestä, ja kun se oli vähän paremmin hallinnassa, käskin sen maahan ja otin kiinni. Hui, hui ja vielä kerran hui. Episodin jälkeen menin sulkemaan portin yhdessä koiran kanssa niin, että se oli visusti hihnassa, ja sitten riehuttiin, leikittiin ja vähän treenailtiinkin vielä uudemman kerran ulkona.

Kamerakin oli reissulla mukana, mutta ulkona oli niin pimeää, etten saanut sieltä mitään kuvia. Sen sijaan menomatkalla napsin autosta pari, sillä Dora näytti niin mököttävältä :D Onneksi se sentään kuvien ottamisen jälkeen laittoi päänsä syliini ja nukkui siinä.


14.12.2014

Unikuvia


Mulla on kaikista eniten Dorasta kuvia, joissa se nukkuu. Tokihan se nukkuu aika ison osan päivästä, mutta unikuvat eivät itse koiraa kuvaa oikeastaan yhtään :D Kamera nyt vain sattuu olemaan käsillä useimmiten silloin, kun ollaan kotona ja koira on käpertynyt ties mihin pöljään tai epäpöljään asentoon. Ja sitä paitsi pitäisi olla reippaasti laadukkaampi kamera ja taitavampi kuvaaja, jotta saisi ulkona riehumisista kuvia.

Joka tapauksessa, pari viime viikkoa on mennyt muutenkin vähän rauhallisemmissa merkeissä (ellei lasketa puistossa riekkumisia ja muita vastaavia), joten ehkä tähän väliin on ihan okei tykittää muutamat nukkuvat Dorppelit.

Koko sohva vapaana, mutta ei kun hän änkeää tähän.


Okei, tämä ei ole nukkumista vaan luun syömistä, mutta kuka muka syö luutan noin??

Ja tähän jäi emännän yritykset lukea (edelleen kipeänä) yritysoikeutta.


En taida itsekään tajuta, miten tää kuva on tällainen :D


10.12.2014

Tylsäätylsäätylsää

Tylsäätylsäätylsäätylsäätylsäätylsää! T. Dora

Emäntä on sitten viime blogikirjoituksen jälkeen käynyt vähän opiskelijarientelemässä Lahdessa, sitä seuraavalla viikolla Lontoossa (<3) ja sen jälkeen ollutkin iloisesti nyt toista viikkoa kipeänä. Oujeee.



Doralla oli jännää vielä niin kauan, kun olin poissa (pääsi reissailemaan ja näkemään kivoja ihmisiä, jeejee), mutta nyt se ressukka pääsee vain jokseenkin tärisevälle lenkille ja saa sitten ruokaa. Argh. Luulen aina parantuneeni, kun ei ole enää kuumetta vaan ainoastaan lämpöä, mutta sitten se nousee takaisin... Tai jos ei nouse, kurkku tuntuu halkeavan. Mahtavaa!

Viime päivinä olen ollut kyllä erityisen iloinen siitä, että olen aikoinaan opettanut Doralle peruskäskyt käsimerkeillä. Lisäksi Dora katselee muutenkin mun käsiä tosi paljon (tämä on tullut agilityssakin erittäin selväksi :D), ja se osaa usein tulkita, mitä tahdon, vaikken olekaan varsinaisesti opettanut asiaa sille. Niinpä voin mukavasti temputella koiraa vähän ruoan ansaitsemiseksi, käskeä sen rauhoittumaan ennen ulos lähtöä ja siirtymään oikeaan paikkaan sanomatta mitään. Jee :)

Ohitustilanteissa Dora on viime aikoina alkanut todella selvästi väistää. Se on periaatteessa ihan hyvä, koska jos voidaan väistää tarpeeksi kauas, ohitus sujuu ongelmitta. Mutta aina vain ei ole tilaa mennä tarpeeksi kauas, ja sitten ollaankin rährärärähräh.

En mene ihan satavarmasti vannomaan, mutta tuntuu ainakin siltä, että käytös on alkanut vahvistua muutama viikko sitten. Silloin nimittäin ihana saksanpaimenkoira ryntäsi kaupan pihalta suoraan Doran kimppuun, jippiaijei. Tää alkaa oikeasti mennä jo aivan naurettavaksi. Fyysisiltä vahingoilta taas vältyttiin, mutta ainakin emäntä kiehui kyllä sen verran, että olisi saanut toinen koira omistajineen kovan potkun päähän, jos olisin vain ylettänyt. Taas.

18.11.2014

Päivä, jona kaikki menee pieleen

Heräsin tänä aamuna kuudelta kuuden tunnin yöunien jälkeen, jotta ehdin seitsemäksi bussiin, josta menin junaan, josta menin taas bussiin. En ehtinyt syödä aamupalaa enkä löytänyt yleensä käyttämiäni kenkiä kiireessä. Jo matkalla bussipysäkille tajusin, että jalassani olevat kengät olivat ilmeisesti venyneet tai jotain, koska niillä oli lähes mahdoton kävellä.

Vähän yli kahdeksan olin hammaslääkärissä, jossa minulla piti olla konsultaatio klo 8.20. Muistan ihmetelleeni, miten sain ajan niin nopeasti - ja syy selvisi, sillä aika olikin vasta helmikuussa. Varasin uuden soittoajan, koska olin pari viikkoa aiemmin missannut puhelun, ja lähdin yliopistolle syömään aamupalaa. Pahaa puuroa ja kahvia, johon laittamani kerma ei sekoittunut kahviin vaan jäi epämääräisiksi hahtuviksi pinnalle.

Ehdin opiskella jokusen tunnin, minkä jälkeen lähdin lounaalle. Samaan aikaan sain kaveriltani tekstiviestin, että eikö minun pitänytkään olla kauppaoikeuden pienryhmäluennolla, jossa oli läsnäolopakko. Ei muuta kuin kalenteria tarkastamaan, ja joo, pitihän minun - en vain ollut huomannut, koska se meni venäjän (jossa on myös läsnäolopakko) kanssa päällekäin. Kävin luennolla kääntymässä vain todetakseni, etten luultavasti enää mitenkään pääsisi ryhmään, ja jäisi se osuus siis koko kurssista suorittamatta. Nice.

Lounaan jälkeen ryntäsin venäjän tunnille ja sieltä sitten Spexin treeneihin maskeeraamaan hahmoni. Olin myöhässä enkä ehtinyt tehdä koko maskia, jeejee. Seuraavaksi lähdin puolijuoksua asemalle, jotta ehtisin junaan, jotta ehtisin kotiin, jotta ehtisin hakea koiralle ruokaa. Pakastin ammottaa nimittäin tyhjyyttään (lue: yhden laatikon saa jopa vaikeuksitta kiinni).

Matkalla junalle hammaslääkäri soittaa ja käy ilmi, että muutamaa viikkoa aiemmin otetut röntgenkuvat ovat kadonneet johonkin. Mahtavaa!

Lopulta pääsin kotiin ja pohdin, että miten yhden päivän aikana kaikki voi mennä pieleen. Kotioven toisella puolella minua tervehti rauhallisen iloinen koira häntä heiluen, eikä minua enää haitannut, että aiemmin vähän vastusti. Nyt parin minuutin rapsutteluhetken jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että ei kai tänää enää voi mennä mikään vikaan - ehkä saan kolaroimatta haettua ne ruoat ja ehkä illan pikkujoulutkin voisivat sujua. Ja jos eivät suju, onhan minulla täällä sentään yksi pieni Dora odottamassa <3

17.11.2014

Pöö!

Heh, oli ihan pakko tulla vain kirjoittelemaan jotain nopeasti. Kiire on ihan kiva juttu, mutta mikä ihme siinä on, että juuri marraskuussa tapahtuu aina kaikki?

Eilen pyysin poikaystävää piilottamaan Doralle viisi kolikkoa. Ilmeisesti treeni oli aika vaikea, koska kaksi kolikkoa oli piilossa pistorasian sisällä. Toisen niistä Dora taisi löytää vähän vahingossa, mutta toista se ei meinannut löytää millään. Selvästi se sai rahasta hajun, koska osasi pörrätä oikeassa paikassa, mutta sen tarkemmin ei vain löytynyt. Dora nuuski kolikon yläpuolelta ja alapuolelta ja molemmilta sivuilta, mutta ei :D Päätin kuitenkin, että kun ollaan niin lähellä, sen on löydyttävä. Vinkumisen ja turhautumisen ja yhden pitsamainoksen repimisen jälkeen vihdoin tärppäsi, jes!


Yhtenä iltana havahduin siihen, että koira makasi lattialla ja kuului kilinää. Se oli ihan itsenäisesti löytänyt lattialta rahaa! Täytyi palkata heti moisesta toiminnasta, ja paremman puutteessa annoin Doralle palan sämpylää :D Ei ehkä paras palkka, mutta toivottavasti koira sentään tajusi sen palkaksi. (Ja löytää ulkoa rahaa joskus!)

Käytiin myös jokunen viikko sitten poikaystävän kanssa säkkipimeässä metsässä vähän piiloutumassa. Toinen meni siis piiloon ja toinen jäi koiran kanssa odottelemaan, ja sitten koira etsi piiloutuneen. Sama kaava kuin aiemminkin, mutta vain hui hui pimeässä! Ja ai vitsi, Dora oli aiiiiivan loistava! Se rynnisti aina suorinta reittiä piilossa olijan luokse. Kerran, kun poikaystävä oli piilossa, se kiersi pienen ympyrän. Luulin jo sen hukanneen jäljen, mutta kuulemma poikaystävä oli kävellyt juuri siitä. Siinä vaiheessa olisi jo varmaan pitänyt alkaa luottaa koiraan, mutta viimeisellä etsintäkerralla olin taas aivan varma, että se oli eksynyt. Näin nimittäin, että poikaystävä lähti kävelemään suoraan eteenpäin. Kun annoin Doran mennä, se lähti kuitenkin täysillä viistosti oikealle. Olin juuri aikeissa pysähtyä ja ohjata sitä, kun tajusin, että se olikin löytänyt etsittävän... Miekkonen oli vain tehnyt silmukan ja palannut takaisin häiritäkseen koiraa, mutta Dora oli haistanut ilmasta suoraan, missä etsittävä oli. :D

Sellaista tällä kertaa, ja loppuun vielä hyvin hämmentävä kuva! Tämä on jo muutaman kuukauden vanha. Talomme vieressä olevan pienen polun varrelta löytyi yksi päivä aivan jäätävä kasa avaamattomissa pakkauksissa olevia valmisruokia, joissa kaikissa oli -30 % -tarra. Siis mitä ihmettä?? Ilmeisesti joku oli käynyt ostamassa ne ja levitellyt maahan.


18.10.2014

Holskujoogaa


Istuskelin sohvalla lukemassa ympäristöoikeuden luentodioja (öahigöoguhaörohgg!!!). Dora nukkui ihan pienellä kerällä minun ja sohvalla makaavan miehen välissä, ja kesken unien päätti kääntyä selälleen, kuten yleensä. Vähän vain ahtaammassa paikassa tällä kertaa! Harmitti, ettei ollut oikeaa kameraa lähistöllä, mutta nappasin sitten muutamat kuvat tietokoneen kameralla. No eihän niistä saanut yhtään mitään selvää :D Ei tosin tainnut saada muutenkaan - kysyin mieheltä, missä on Doran pää, eikä hän löytänyt. Huijasin sitten vähän kameraa varten ja siirsin Doran jalkaa, ja eikös tullutkin selkeä kuva! Siltä varalta, että jonkun mielestä ei, kirjoittelin alempaan versioon vähän vihjeitä :D


(Koneen kamera näyttää muuten tosi selkeästi, kuinka Doran rintakehän karva on taas harventunut :/ Toivottavasti sinkki tepsisi pian, kuten viimeksi.)

17.10.2014

Naapuriepäsopu?

Pöh, eipä se Doran paha olo jäänyt kertaan. Heti tiistaina mua taas tervehti lattiannuolijakoira, ja tulipa sitä yhtenä yönäkin paleltua puolisen tuntia ulkona katsomassa, kun toinen kiskoo pakonomaisesti ruohoa. Ruoho kuitenkin noilla molemmilla kerroilla tuntui auttavan, eikä koira edes oksentanut. Kävin kuitenkin varmuuden vuoksi hakemassa apteekista sen pahoinvoinninestolääkkeen, jos joku kerta tulee vielä tarvetta. Kun olin ulkona katsomassa koiran ruohon kiskomista, tajusin, että se käyttäytyi kerran kesällä ihan samalla tavalla. Vaikka kuinka pohdin, en kyllä keksinyt mitään yhdistävää tekijää minkään näiden tapausten välillä.

Mutta tämän ei varsinaisesti pitänyt olla jutun pointti, vaan meidän koiranaapuri! Viereisessä rapussa asuvaan (tai viereisessä talossa - en oikein tiedä, mikä täällä on samaa osoitetta ja mikä ei :D) koiraan on nimittäin nyt tullut törmättyä pari kertaa.

Kuten olen jo maininnut, olen viime aikoina kuljeksinut ulkona hyvin paljon puolisokeana :D Silmälaseja en tällä hetkellä omista, ja silmiin sattuu sen verran, ettei pahemmin tee mieli laittaa piilareita. Niinpä siis varsinkin pimeällä näen tilanteesta riippuen vastaantulijan joskus vasta parin metrin päässä, vaikkakin koiran reaktiosta voi usein aika hyvin arvata, mikäli jossain kulkee pyöräilijä/juoksija/koira.


Muutama viikko sitten kaverini oli meillä käymässä, ja kävimme pitkällä iltalenkillä. Dora pääsi juoksemaan koirapuistossakin ihan kunnolla, ja sinne pamahti myös toinen koira. Yritimme ensin alta pois, koska kaverin kuvauksesta (itsehän en tosiaan nähnyt sinne asti) päättelin, että kyseessä ei ole kukaan meille tuttu koirakaveri. No, minulla oli jo koira kiinni ja olin avaamaisillani porttia, kun tämä toinen koira päästettiin vapaaksi ja se säntäsi suoraan luoksemme. Onneksi kyseessä olikin sitten tuttu koira, ja päästin Doran pinkomaan sen kanssa muutamaksi minuutiksi.

Kun olimme tulossa kotipihaan, näimme yhtäkkiä yksinäisen koiran seisomassa keskellä katoksentapaista, jonka ali pitää kulkea päästäkseen ulko-ovelle. Kyseessä oli tismalleen sama paikka, jossa koira hyppäsi ikkunasta Doran kimppuun - tosin tällä kertaa vain meidän talon puolella. Tuntematon koira alkoi haukkua meille, mutta pysytteli kuitenkin muutaman metrin päässä. En ollut ikinä ennen nähnyt sitä, enkä tiennyt yhtään, miten se käyttäytyisi, jos yrittäisimme mennä kotiin.


Hetken vain seisoimme ja ihmettelimme, ja sitten paikalle ilmestyi nainen, mitä ilmeisimmin koiran omistaja. Hän meni suoraan ulko-ovelle, jolloin koira lähti hiipimään hiljaa meitä kohti, mutta oli edelleen aika kaukana. Kun nainen avasi oven, hän kutsui vähän koiraa, ja koska koira oli vapaana, oletin sen ilman muuta tottelevan saman tien. Eihän kukaan muuten pitäisi koiraansa vapaana, vai? No, koiran reaktio oli lähteä hiipimään lähemmäs meitä. Mitä tekee omistaja? No, menee sisälle mutta jää pitämään ovea auki koiralle. Koiran reaktio: tulla edelleen lähemmäs meitä. Itse en vieläkään osannut tehdä muuta kuin odotella, että koskahan pääsisin mahdollisesti kävelemään kotiin, sillä totta kai vapaana pidettävä koira nyt pian menee emäntänsä perään.

Vaan eipä mennyt, hiippaili vain yhä lähemmäs ja haukkui edelleen. Kun se sitten alkoi jo vähän kaarrella ja haukkui lisää, eikä omistaja edelleenkään edes kutsunut koiraansa uudestaan tai mitään, yritin häätää sitä pois. Ei auttanut, koira vain lähestyi jatkuvasti. Se ei näyttänyt hyökkäävältä, ja Dorakin oli ihan hiljaa, mutta en ollut yhtään varma tulkinnastani, joten en nyt vain halunnut sitä luoksemme. Pitkältä tuntuvan ajan kuluttua omistaja viimein raahautui pois ovelta ja tuli vähän lähemmäs, mutta ei edelleenkään tehnyt elettäkään tai edes sanonut mitään saadakseen koiraansa kiinni. Lopulta ärähdin, että voisitko kuule mitenkään ottaa sen koirasi kiinni. Ja mitä sain vastaukseksi? Huudot siitä, kuinka villitsen hänen koiraansa ja ties mitä muuta. Ookoo.

Parin päivän päästä olin taas puolisokeana aamulenkillä, kun aika kaukana toisella puolella autotietä oli koirakko. Käännyin itse toiseen suuntaan, mutta kuulin, kuinka koiran ulkoiluttaja huusi jotain. Äänen perusteella kyseessä oli ilmeisesti sama tyyppi, mutta koska en ole ihan satavarma, mitä hän huusi, jätän arvailut tästä pois.

Nyt olen kovasti ihmetellyt, kun kyseistä koiraa ei ole näkynyt. Tietenkään en näe kaikkia lähipiirin koiria päivittäin tai edes viikoittain, mutta kuitenkin. Ehdin jo elätellä toivoa, että koira olisi ollut vain kyläilemässä jonkun luona. No, eilen sitten kävelin taas kyseisen kohdan ohi, kun juuri samaan aikaan mies tuli koiransa kanssa ulos. En silloin viikkoja sitten pimeässä nähnyt kovin hyvin koiraa, joten en ollut ihan varma, oliko kyseessä sama eläin. Käytös kuitenkin vahvisti arvauksen oikeaksi. Koira kulki löysässä fleksissä. Mies käveli sivuilleen katsomatta eteenpäin samalla, kun koira kiersi pitkän mutkan meidän luoksemme ja olisi tullut suoraan Doraa päin, ellen olisi jalalla estänyt. Siis ihan oikeasti, mitähähtäh?? Itse olin taas niin äimistynyt, etten osannut muuta kuin katsoa hiljaa. Ärsyttää sekin :D Jotenkin sitä vain niin naiivisti ajattelee, että eihän kukaan nyt päästä koiraansa kulkemaan vapaasti tuntemattomien luokse. Seuraavalla kerralla kyllä sanon, että jos koira tulee lähelle, Dora puree siltä pään irti. Jospa se säikäyttäisi?

12.10.2014

Riisi ei vaan oo ruokaa

Niin. Dora söi kamalan varovaisesti ja nätisti, vaikka selvästi olikin nälkä.




Vaikea kuvata sata vuotta vanhalla kameralla, mutta ehkä sanoma välittyy. Ihan hyvä saavutus erotella noin paljon riisiä, kun ruokana oli kuitenkin riisiä runsaalla raejuustolla ja piimällä. Hölmö eläin.


Puoli neljän matonpesuhetki

On lauantain ja sunnuntain välinen yö. Kello siirtyy yli puolenyön. Mitä silloin ei missään nimessä haluaisi tehdä? No mennä eläinlääkäripäivystykseen tietysti.

Havahduin joskus puolenyön jälkeen siihen, että Dora lipoo hulluna huuliaan. Siirsin sen pois sängyltä, koska ajattelin sen oksentavan. Koira kyllä kakoi, muttei oksentanut. Sitten se alkoi lipoa pakonomaisesti lattioita ja tuntui haluavan imuroida juuri kaikkein suurimmat pölyt itseensä. Katselimme menoa jonkin aikaa, kunnes päätimme yrittää oksetuttaa koiran, jos se auttaisi. Oksennusta tuli kiitettävästi (ja vain vähän maton päälle...), ja hetken se näyttikin auttavan. Sitten Dora oksensi uudestaan ja jatkoi lattioiden lipomista.

Kolmannella oksennuskerralla Dora päästi ihan valtavan äänen. Meni hetki tajuta, että ääni ylipäätään kuului koirasta. Sellainen huudon, kiljaisun ja ärjäisyn sekoitus - kuulosti ihan ääneltä, jonka ihminen voisi päästää, mikäli huutaisi täysillä oksentaessaan. Sitten Dora alkoi myös köhiä, ja lattioiden lipominen vain jatkui ja jatkui. Kun se huusi vielä muutaman kerran uudestaan ja oksensi taas (ei enää edes päivän ruokaa vaan valtavat määrät mahanesteitä sekä pölyä) päätin soittaa eläinlääkäriin. Huonoa oloa oli kuitenkin jatkunut jo jonkun tunnin. Sitä paitsi ajattelin, että puhelusta tulisi vähän sellainen kartoitustilanne. Mahalaukun kiertymästä selvästi ei ollut kyse, koska maha ei ollut yhtään turvoksissa, mutten yhtään tiennyt, voisiko joku muu juttu olla heti hoitoa vaativaa. No, eläinlääkäri totesikin vain, että kyllä se nyt kannattaa tarkistaa kun on noin rajua, lähtekää tulemaan.

Mehän sitten lähdettiin. Ulkona Dora yritti syödä kaiken kivistä vaahteranlehtiin, ja autossakin se vielä kakoi itsekseen ja lipoi taukoamatta huuliaan. Noin kymmenen metriä ennen eläinlääkärin parkkipaikkaa se lopetti ja katsoi ulos suu kiinni ja korvat höröllä.

Niinpä tietysti.

Pohdiskelin muutaman minuutin autossa, voisimmeko vain kääntyä takaisin. Kun Dora sitten kakoi pari kertaa, päätin, että kai se on käytävä pyörähtämässä. Jos vaikka lekuri jo aulassa toteaisi, että ei tota tarvitse tutkia, ja pääsisimme karkuun? :D Mutta ei. Tehtiin pikainen tutkimus - ei poikkeavaa (osasin aavistaa), ei arista vatsaa (tiesin), kuumettakaan ei ollut (no eipä tietenkään). Pahoinvointilääkettä pistoksena, varmuuden vuoksi resepti mukaan ja kotiin. Ja laskusta ei puhuta :D


Tämähän ei ole ensimmäinen kerta, kun olemme vastaavan takia käyneet päivystyksessä, ja vieläpä samalla lääkärillä. Viimeksi tosin Dora ei päässyt oksennusvaiheeseen asti, mutta lääkäri halusi meidät sinne, koska maha vaikutti turvonneelta. Ruoan vaihdos tähän siis tuskin on vaikuttanut, varsinkin, kun annoin ihan tuttua ruokaa eilen. Doralla toki on vähän herkkä maha, mutta kun se ei ollut syönyt sinä päivänä mitenkään poikkeavasti... Eläinlääkäri sanoi, että luultavasti se on napannut ulkoa jotain tosi pientä (mikä ei sitten näkynyt oksennuksessa), että esimerkiksi ihan vain multapaakku voi periaatteessa aiheuttaa tuon. Mutta kun en usko! Dora kuitenkin voi huoletta kiskoa paketin leipää pusseineen, pötkön maksamakkaraa, parit lihapasteijat, kasan nenäliinoja, pari desiä vanua tai puolikkaan sukan, eikä sillä edes mene maha löysälle. Joten mikä sitten yhtäkkiä aiheuttaa tällaista?

Tänään heräsin tosi myöhään, koska eläinlääkäriltä palatessa piti vielä pestä pahimmat oksennukset koko talon isoimmalta matolta. Kyllä huomaa, että Doralla oli vähän rankempi yö, koska se ei ollut yhtään intopinkeänä lähtemässä pihalle, vaan katseli mua sohvalta silleen "ai nytkö sä heräsit". Lenkillä sen ainoa prioriteetti oli ruohon syöminen, mikä nyt saattaa johtua siitäkin, että sen maha on varmasti typötyhjä. Keittelin tuossa riisiä, joten kohta nähdään, maistuuko ruoka - jos riisi menee alas, Doralla on tosi nälkä. Se ei ole siis vaan ikinä tajunnut, että riisi on ruokaa, vaan usein erottelee sen muiden aineiden joukosta.

11.10.2014

Terkkuja Herwoodista!

Oltiin tällä viikolla muutama päivä Tampereella, jeejeejee! Vaikka opiskelijahinnoilla tuli kalliimmaksi mennä junalla Hämeenlinnaan asti kuin autolla Tampereelle, valitsin silti junan, muun muassa koska silmät vammailevat edelleen. Mentiin molempiin suuntiin IC:llä, koska taajamajunia ei olisi mennyt sopiviin aikoihin.

Menomatkalla oli "kiva" ylläri, kun lipunmyyjä oli laittanut meidät lähes toisen vaunussa olevan koiran viereen. Myyjä ei ollut siis kysynyt paikasta mitään, iski varmaan vain ensimmäisen, jota ohjelma oli ehdottanut. Hetken hämmennyksen jälkeen istuimme Doran kanssa vähän kauemmas, ja minä tietysti ihan puolipaniikissa kyyläilin Riihimäen laituria etsien potentiaalisia ihmisiä, joiden paikalla saattaisin olla :D Muita ei kuitenkaan tullut, ja Dorakin käyttäytyi ihan älyttömän nätisti! Kauheasti se olisi halunnut mennä tutkimaan toista koiraa, mutta kun tajusi, ettei pääse, se mönki penkkini alle ja jäi sinne makoilemaan. Nappasin tilanteesta puhelimella "hienoa" todistusaineistoa :D




Tampereella sain kaveriltani vain avaimet, ja menimme Doran kanssa kahdestaan hänen kämppäänsä. Dora kävi nuuhkimassa paikat pikaisesti läpi ihan samalla tavalla kuin se tekisi kotona, imuroi parit muruset lattialta parempiin suihin ja kävi sitten sängylle nukkumaan :D Ilmeisesti oli siis tuttu paikka! Yleensähän uusi kiva paikka aiheuttaa hullun hepulin, kun ei pienen koiran päähän mahdu, että heti pitäisi rauhoittua.


Mulla oli aamusta asti kurkku vähän kipeä, ja päivän mittaan tuli vain kipeämmäksi. Illalla sitten olinkin jo kuumeessa, ehheeheheh. Aivan ihana kaverini vei sitten Doran illalla/yöllä hirmu pitkälle lenkille <3 Kiiitooos <3 Nukuin sen yön kuin tukki, en herännyt siis yhtään mihinkään :D Kuume hävisi, ja loppuviikon approon mennessä olin jo melkein terve. Tavoite saavutettu!

Siis muutaman päivän reissu, ja mun oli pakko ottaa rinkka! Hmph! Liian paksut tenttikirjat...

Hervanta on jännä paikka. Siellä on kamalasti ihmisiä (varmaan kiitos miljoonien kerrostalojen) mutta kuitenkin paljon myös luontoa. Dora käyttäytyi kuitenkin yllättävän hyvin koiria ohitettaessa. Käytiin koirapuistossa yhtenä iltana tai siis yönä joskus kahdentoista aikaan. Kun olimme jo päässeet puistosta pois, joku tyyppi pyöräili rottweilerin kanssa paikalle. Näytti ensin siltä, että koira on vapaana, koska se vain säntäsi suoraan Doran luokse, mutta oli se sentään fleksissä. En ehtinyt reagoida yhtään mitenkään, mutta onneksi koirat vain haistelivat toisiaan. Pian pyörällä liikkunut mieskin tuli kohdalle. Hän ei sanonut sanaakaan, pyöräili vain koirapuiston aidan viereen, nousi pyörän selästä ja meni puistoon. Siinä vaiheessa olin jo itse kävelemässä poispäin, ja kohta rotikkakin säntäsi koirapuistoon. Oltiin kaverin kanssa ihan että HÄH. Mies ei siis koko aikana sanonut mitään. Mitä jos koirat eivät olisi tulleet toimeen? Ja miksi koira ylipäätään sai juoksennella löysässä fleksissä, jos se kerran juoksi suoraan Doran luo? Täh? Häh? Whaaaaat?

Ne oli päikkäreillä :')

Kerettiin me kerran myös metsään! En halunnut mennä sinne yksinäni, koska en tiennyt, missä olisi kiva metsä, jonne en heti eksyisi :D Hervannassa oli kyllä ihan mahtavaa metsää! Vantaan pöheikköjä nyt ei luonnollisesti voi edes kutsua metsiksi, koska niissä on enemmän polkua kuin puuta, mutta Herwood voitti Järvenpäänkin metsiköt. Dorakin väsähti nopeasti :) Varmaan uusi paikka oli niin jännä, ja lisänä oli vielä tavallista haastavampi ja todella liukas maasto. Tehtiin me kuitenkin parit pienet piiloutumisleikit, ja nyt Dora tajusi heti, mitä piti tehdä. Eiköhän se siis vielä opi!

Paluumatkalla saatiin pikkuinen lemmikkivaunu IC:stä ihan kokonaan itsellemme. Junan konduktööri oli ilmeisen eläinrakas, tuli nimittäin lippua tarkistaessaan rapsuttelemaan Doraa ja höpöttämään. Vihaan sitä, kun ihmiset puhuvat koiralle tyylillä "minnekäs minä olen menossa", koska en ikinä tajua, pitääkö siihen vastata jotain. Sitten tämä höpöttäjä pitää aina tauon ja katsoo minua kuin tyhmää, jolloin tajuan, että se olikin minulle osoitettu kysymys. Argh. Anyway, Dora ei tykännyt meidän hienosta pöydällisestä istumapaikasta vaan oli sitä mieltä, että ainoa mahdollinen oleskelupaikka on keskellä käytävää. Kun kerran vaunussa ei ollut muita, annoin sen makoilla siinä. Bussissa se sentään asettui nätisti taas penkin alle.


25.9.2014

Itsehillintää ja sen puutetta

Tänään lenkillä Dora ja toinen koira rähisivät toisilleen hyvän aikaa. Kun tilanne rauhoittui, toisen koiran omistaja pyysi, että koirat voisivat moikata. Olin vähän hämilläni, joten suostuin, vaikkakin vähän epäillen. Yllätyksekseni koirat olivat ihan älyttömän nätisti! Ongelmana tuollaisissa hihna- tai lenkkikohtaamisissa on se, että ne yleensä venyvät vähän turhan pitkiksi. Alun rauhallisen tervehdyksen jälkeen alkaa väistämättä leikki ja riekkuminen, ja siihen pitäisi olla kunnolla tilaa, ettei turhautuminen ala taas. Tämä on ainakin meillä pulmana, oli kyseessä sitten tuttu tai vieras koira.

Nämäkin yrittivät alkaa leikkiä, enkä jotenkin kehdannut lähteä tilanteesta. Toisen koiran omistajakin oli vielä todella mukava, ja oli kiva jutella. En kuitenkaan halunnut antaa Doran riehaantua, ja pyysin sen vähän lähemmäs istumaan - ja sehän totteli! :O Hiukan sain nähdä vaivaa, mutta nopeasti Dora osasi olla rauhassa toisen koiran lähellä. Vähän vain se toinen tuli koko ajan pyytämään leikkiin, ja jouduin sitten menemään eteen. Jossain vaiheessa toinen koira moikkasi minuakin, ja siitä Dora ihan hitusen kiihtyi, ärh (sai kyllä pikapalautuksen ruotuun).

Rähinään tuo moikkaustilanne ei kyllä ainakaan sillä lenkillä auttanut, enkä oikein usko sen auttavan muutenkaan. Toisen koiran omistaja oli nimittäin vakuuttunut, että saisi sillä kitkettyä rähjäämisen pois.

Tämä kuva havainnollistaa sitä, kuinka paljon karvaa tuosta elukasta lähtee. Oma naamakin täynnä irtokarvoja!

Tilasin tänään ensimmäistä kertaa ruokaa Kennelrehulta, kuinka jännää! Ostoskoriin kilahti 15 kg lihaa ja luita sekä vielä 500 g herkkuja, hihii. (Voi tulla vähän pulmia tunkea kaikkea pakastimeen, ehheh...) En luonnollisestikaan voinut ostaa 15 kilon pakettia samaa lihaa, joten jouduin ostamaan pienempiä ja myös kalliimpia paketteja - ja silti tilauksen loppusumma oli 44 euroa. Siinä on kuitenkin Doran kuukauden ruoat, joten missä on se kuuluisa kallis barffaus? Tuohan oli liki puolet halvempi kuin Hypoallergenic, eikä jää kauas Jahti&Vahdistakaan, joka on kuitenkin todella halpaa. Mitä ihmettä!

Lisäksi hämmästelen edelleen sitä barffauksen työläyttä ja vaikeutta. Nuokin tilaamani lihatuotteet on sivuston mukaan pakattu 500-600 gramman annospusseihin, joissa osassa on jopa repäisykulma. Eli otan vain valmiin pussukan sulamaan ja annan koiralle. Vaikeus, huhuu...?

Tänään loppulenkillä Doralla oli vähän ongelmia hillitä itseään. Kävelimme pururadalla, jossa harvemmin käymme. Siellä on yksi koirapuisto, ja noin puoli kilometriä ennen koirapuistoa Dora alkoi kiskoa sinne hullun lailla. Enkä edes liioittele matkassa. Osan aikaa koira toki malttoi kulkea oikein nätisti vierellä, mutta yhtäkkiä hidastelu oli vain liikaa ja se säntäsi eteenpäin, kun ei enää kyennyt odottamaan. Hihnan kiristyessä se pomppi epämääräisillä sivuloikilla takaisin vierelle.
Koko tuon puolen kilometrin matkan se satunnaisesti riuhtaisi itseään eteenpäin. Koirapuisto on vaan niin superkiva paikka, siellä saa juosta ja kaikkea! No, koska Dora halusi puistoon niiiiiin paljon ja se oli vielä tyhjänäkin,  kävelimme aivan puiston vierestä ohitse. Hähähhähää!

Illemmalla sitten vähän odottelun harjoittelua kanankaulojen muodossa, mutta se ei enää ollutkaan yhtään vaikeaa. Hmph.



24.9.2014

Se mitä turkista on jäljellä...

... on karheaa ja harvaa. Hyi kamala. Lautasten kohdalta Doran karvapeite tuntuu samalta kuin lauta. Lisäksi ressukalle on ilmestynyt punaisia kohtia mahaan :/

Aiemminhan Dora on syönyt jonkinlaista öljyä ruoan seassa, mutta meidän lyhyen eliminaatiodieetin ajaksi lopetin sen. Lisäksi kuvittelin, että Hypoallergenicissa oli enemmän rasvoja ja rasvahappoja jamitäikinä, mutta ei sitten näköjään ollutkaan. Sinkkilisääkin tai itse asiassa biotiinia Dora söi jossain vaiheessa, mutta kun se loppui ja turkki oli saatu kuntoon, en tullut ostaneeksi uutta.

Nyt oli tosiaan pakko tehdä asialle jotain. Silmäni vammailevat, enkä ole pystynyt ajamaan autoa, joten piti odotella kyydin saamista. Tänään vihdoin pääsin hakemaan kunnon pönikän lohiöljyä sekä sinkkiä, jes! (Ja ilta käytettiinkin sitten siihen, että yritin epätoivoisesti laskea, kuinka paljon sinkkiä saa antaa. Ei ollut helppoa, ei. Onneksi fiksummat auttoivat :))

Emännän pöytä vaihtui ja uuden pöydänalustila on paljon pienempi,mutta yksi pieni holsku onnistuu edelleen tunkemaan sinne itsensä :)

Harkitsin, että olisin ottanut tänne kuvia Doran turkista. Kamera ei ole kuitenkaan niin tarkka, että kuvat oikeasti kertoisivat jotain. Siispä kuvaa herkkuateriasta! Namsk! Ruokakuppi oli pesussa (pitää varmaan hakea vanhempien luota toinen, kun nyt jopa pesen kuppia) joten ateria tarjoiltiin oikein lautaselta. Tarjolla oli lihaa, öljyä ja sinkkiä. Slurps! Lautasella ei toki näy kaikki liha, treenailtiin aika paljon ennen ruokailua. (Btw miekkosen kommentti kuvasta oli, että näyttääpäs se ulosteelta :D)



Tällainen valtava kilon pönikkä sinkkivalmistetta tarttui mukaan! Koska tuota annetaan noin millilitra päivässä, ei lopu ihan hetkessä :D Kannattaa ostaa hevosvalmisteita (paitsi ei sitten, jos ei osaa laskea eikä ole kivoja kavereita, jotka laskevat sun puolesta). Lohiölhykin on superisossa pullossa ja oli vielä todella halpaa ollakseen lohiöljyä, mutta silti hinta kirpaisi kivasti. Mutta no, se on kyllä ihan supertavaraa, ainakin edellisten kokemusten perusteella!




 Hitunen kuului ininää, kun piti odotella lupaa päästä syömään. On tuo liha vaan aikamoista superherkkua! Mielenkiinnolla odotan, pysyykö se sellaisena, kun Dora saa sitä pidempään.