Kylläpä on ollut ihanaa talvisäätä nyt hetken aikaa! Lunta tietysti
voisi olla enemmän, mutta se on pysynyt ihanan valkoisena, kun on ollut
niin kylmä :) Tosin tänä aamuna paleli ehkä vähän turhankin paljon -
ulkona oli luultavasti vähän vajaa 20 astetta pakkasta, mutta mittari
näytti -5.6, koska siihen paistoi suoraan aurinko, enkä tajunnut sen
muuttavan lukemaa niin paljon... Hyrr!
Dora
omistaa yhden takin/loimen/mikäikinä, jota kehtaa jopa käyttää ulkona.
Itse tehty haalari on sitten autossa odottelua varten :) Mutta ei ole
tullut lämmikkeelle tarvetta, mistä olen ollut jopa vähän yllättynyt.
Kun tuli ensimmäistä kertaa rysäyksellä vähän kylmempää, eikä emäntä
ollut vielä ehtinyt tottua pakkaseen, Dora vain kökki paikoillaan
rentona nuuskimassa maata ilman minkäänlaista tarvetta liikkua. No, ei
kai siinä, hyppelin itse paikoillani pysyäkseni lämpimänä :D Sitä en
kyllä tajua, että miten ihmeessä tuota koiraa ei palele. Turkkikin on
ohut kuin mikä! Plus siinä on aukko rinnassa!
Tästä
erittäin kauniista nukkuma-asennosta erottaa hyvin tuon aukon. Se ei
häiritse Doraa millään lailla, ei kutise tai muuta, ja ihokin on oikein
nätin näköistä. Aiemminhan Doralla oli kalju läntti samassa kohdassa,
mutta silloin iho oli vähän kuiva, ja lisäsinkki tosiaan auttoi saamaan
karvan takaisin. Eihän tuo nyt mikään ongelma ole, mutta hämmentää
kauheasti moinen kaljuuntuminen. Ehkä sittenkin joku vitamiini voisi
auttaa...?
Dora rakastaa ihmisiä. Oijoijoijoi
ihmisiä sydänsydänsydän jeejeejee! Niinpä meille saapuvat yökyläilijät
eivät saa olla rauhassa, ellei koiraa sitten lukita toiseen huoneeseen.
(Hahhah, hyvä vitsi, ikään kuin Dora olisi toisessa huoneessa yksikseen!
Tarkoitin tietysti, että jos minä menen Doran kanssa toiseen
huoneeseen, se pysyy ehkä siellä.)
Tällaista kohtelua on siis odotettavissa, jos kuvittelee voivansa nukkua rauhassa meillä:
Ensin täytyy häätää koira pois nukkumapaikalta, ja sen jälkeen täytyy kestää Doraa joko vieressä tai jalkopäässä. Hähää!
Kaverin
kyläilyn jälkeen tuli joulu, ja kunkerrankaikkimuutkinniinminäkin
yritin sitten ottaa hienoja jouluposekuvia. Ja Doraa kiinnosti ihan
hirveästi. Oma vika tosin, kun ei ollut edes namia tai mitään :D Plus
että eipä tuollaisella kameralla tuollaisessa ympäristössä voi
muutenkaan saada kovin maata mullistavia otoksia.
|
"No mä istun nyt." |
|
"Mutta tää on kyllä niiiin tylsää!" |
|
"Siis oikeesti, saanko mennä tonne..." |
|
"Äh, ei jaksa enää!" |
Tapaninpäivänä
menimme isoäitini ja hänen siskonsa luokse Haminaan kyläilemään. Dora
ei olekaan ennen ollut siellä, ja hui kun oli jännää! Minusta siis :D
Talo on hieno ja vanha ja täynnä herkästi hajoavia antiikkiesineitä,
eikä kukaan siellä olleista ole erityisen tottunut koiriin. Täytyi siis
hieman varautua vierailuun. Mukaan otin luonnollisesti nameja mutta myös
erittäin monikäyttöiseksi osoittautuneen tosi lyhyen treenihihnan. Kun
taloon tuli vähän enemmän porukkaa, laitoin kyseisen hihnan Doralle
sisälle. Se ei haittaa koiran liikkumista, mutta ihmisiä helpottaa
kummasti.
Yleensähän
Dora reagoi uuteen paikkaan päästessään niin, että se lähtee
järjettömällä innolla tutkimaan paikkoja. Nuuskii siis joka nurkan läpi,
eikä hidasta hetkeksikään vauhtia ennen kuin on tutustunut joka
paikkaan. Haminassa juokseminen oli ehdottomasti poissa laskuista, koska
kaikki olisi mennyt hajalle :D Yllätys olikin suuri, kun Dora käveli hitaasti aivan joka paikkaan.
Siis mitä ihmettä! Pystyin pitämään Doraa ihan jo heti alkuun vapaana,
kun se oli toipunut ihmisinnostuksesta ja alkoi tutkia taloa. Varmaan
jonkun tunnin kävelin sen perässä ympäriinsä ja kielsin, kun se meinasi
kaataa jotain tai nuuskia liian hauraan näköisiä tavaroita :D Mutta
kertaakaan ei tarvinnut enää sisälle saapumisen jälkeen käskeä sitä
rauhoittumaan! Ehkä kasvattajan jälkitoimituksena lupaamat aivot ovat vihdoin saapuneet perille? ;)
Taloon
tuli tosiaan vielä lisää vieraita, joille Dora mun järkytykseksi
haukkui. Siis ihan niille ihmisille - tosin ehkä siksi, etten päästänyt
sitä tervehtimään, sillä parin minuutin kuluttua se taas rauhoittui ja
jatkoi talon kiertelemistä. Aloin ymmärtää, miltä tuntuu vahtia vasta
liikkumaan oppinutta lasta :D Dora saikin kunnon lapsenlapsenlapsen
kohtelun, isoäiti antoi sille herkkupateeta, ja saipa se maistaa
kinkkuakin (se oli kyllä parasta kinkkua, jota olen ikinä syönyt!!). En
ole ikinä tajunnut, miksi niin monia ihmisiä harmittaa koiran puolesta,
kun ihmiset syövät, eikä koira saa ruokaa. Itse olen vain "hähää mä syön
nyt, mee pois" :D
Haminassa on myös kohtalaisen iso
piha, jossa on aidat lähes joka puolella. Päätinpä siis päästää Doran
vähän juoksentelemaan ennen kuin lähdettäisiin ajamaaan kotiin. Sitä
ennen piti vain sulkea portti, josta pääsee suoraan autotielle. Laitoin
koiralle jo valmiiksi heijastinliivin, irrotin sen hihnan ja lähdin ulos
sulkemaan porttia jättäen Doran sisälle. En ollut saanut
ensimmäistäkään portin puoliskoa suljettua, kun havaitsin silmäkulmasta
jotain liikettä ja
whooooooosh joku musta liitää suoraan keskelle autotietä.
"Hiukan" iski paniikki! Ulko-ovi ei ollut mennyt lukkoon, ja Dora oli
avannut sen ja sännännyt suoraan mun perään. Siinä se kipitti keskellä
autotietä, mutta ONNEKSI juuri sillä hetkellä siitä ei mennyt autoa! Ja
totta kai Dora oli aivan hepulissa, kun se oli päässyt vapaaksi uuteen
mahtavaan paikkaan, ja sillä oli rajattomasti tilaa, jossa rellestää. En
edes yrittänyt kutsua sitä luokse, koska olin itsekin käytännössä
autotiellä, ja Dora olisi siinä mielentilassa luultavasti vain juossut
ohi toiseen suuntaan autotietä. Niinpä käänsin sille vain selkäni ja
lähdin juoksemaan täysillä takaisin pihalle kutsuen sitä samalla.
Sieltähän se tuli, mutta säntäili vain aivan överi-innoissaan ohitseni,
kuten olin ajatellutkin. En siis edes yrittänyt ottaa sitä heti kiinni,
vaan heittelin sille vähän lumiklönttejä mahdollisimman kaukana portista
ja autotiestä, ja kun se oli vähän paremmin hallinnassa, käskin sen
maahan ja otin kiinni. Hui, hui ja vielä kerran hui. Episodin jälkeen
menin sulkemaan portin yhdessä koiran kanssa niin, että se oli visusti
hihnassa, ja sitten riehuttiin, leikittiin ja vähän treenailtiinkin vielä uudemman kerran ulkona.
Kamerakin
oli reissulla mukana, mutta ulkona oli niin pimeää, etten saanut sieltä
mitään kuvia. Sen sijaan menomatkalla napsin autosta pari, sillä Dora
näytti niin mököttävältä :D Onneksi se sentään kuvien ottamisen jälkeen
laittoi päänsä syliini ja nukkui siinä.