Itsehillintää ja sen puutetta

Tänään lenkillä Dora ja toinen koira rähisivät toisilleen hyvän aikaa. Kun tilanne rauhoittui, toisen koiran omistaja pyysi, että koirat voisivat moikata. Olin vähän hämilläni, joten suostuin, vaikkakin vähän epäillen. Yllätyksekseni koirat olivat ihan älyttömän nätisti! Ongelmana tuollaisissa hihna- tai lenkkikohtaamisissa on se, että ne yleensä venyvät vähän turhan pitkiksi. Alun rauhallisen tervehdyksen jälkeen alkaa väistämättä leikki ja riekkuminen, ja siihen pitäisi olla kunnolla tilaa, ettei turhautuminen ala taas. Tämä on ainakin meillä pulmana, oli kyseessä sitten tuttu tai vieras koira.

Nämäkin yrittivät alkaa leikkiä, enkä jotenkin kehdannut lähteä tilanteesta. Toisen koiran omistajakin oli vielä todella mukava, ja oli kiva jutella. En kuitenkaan halunnut antaa Doran riehaantua, ja pyysin sen vähän lähemmäs istumaan - ja sehän totteli! :O Hiukan sain nähdä vaivaa, mutta nopeasti Dora osasi olla rauhassa toisen koiran lähellä. Vähän vain se toinen tuli koko ajan pyytämään leikkiin, ja jouduin sitten menemään eteen. Jossain vaiheessa toinen koira moikkasi minuakin, ja siitä Dora ihan hitusen kiihtyi, ärh (sai kyllä pikapalautuksen ruotuun).

Rähinään tuo moikkaustilanne ei kyllä ainakaan sillä lenkillä auttanut, enkä oikein usko sen auttavan muutenkaan. Toisen koiran omistaja oli nimittäin vakuuttunut, että saisi sillä kitkettyä rähjäämisen pois.

Tämä kuva havainnollistaa sitä, kuinka paljon karvaa tuosta elukasta lähtee. Oma naamakin täynnä irtokarvoja!

Tilasin tänään ensimmäistä kertaa ruokaa Kennelrehulta, kuinka jännää! Ostoskoriin kilahti 15 kg lihaa ja luita sekä vielä 500 g herkkuja, hihii. (Voi tulla vähän pulmia tunkea kaikkea pakastimeen, ehheh...) En luonnollisestikaan voinut ostaa 15 kilon pakettia samaa lihaa, joten jouduin ostamaan pienempiä ja myös kalliimpia paketteja - ja silti tilauksen loppusumma oli 44 euroa. Siinä on kuitenkin Doran kuukauden ruoat, joten missä on se kuuluisa kallis barffaus? Tuohan oli liki puolet halvempi kuin Hypoallergenic, eikä jää kauas Jahti&Vahdistakaan, joka on kuitenkin todella halpaa. Mitä ihmettä!

Lisäksi hämmästelen edelleen sitä barffauksen työläyttä ja vaikeutta. Nuokin tilaamani lihatuotteet on sivuston mukaan pakattu 500-600 gramman annospusseihin, joissa osassa on jopa repäisykulma. Eli otan vain valmiin pussukan sulamaan ja annan koiralle. Vaikeus, huhuu...?

Tänään loppulenkillä Doralla oli vähän ongelmia hillitä itseään. Kävelimme pururadalla, jossa harvemmin käymme. Siellä on yksi koirapuisto, ja noin puoli kilometriä ennen koirapuistoa Dora alkoi kiskoa sinne hullun lailla. Enkä edes liioittele matkassa. Osan aikaa koira toki malttoi kulkea oikein nätisti vierellä, mutta yhtäkkiä hidastelu oli vain liikaa ja se säntäsi eteenpäin, kun ei enää kyennyt odottamaan. Hihnan kiristyessä se pomppi epämääräisillä sivuloikilla takaisin vierelle.

Koko tuon puolen kilometrin matkan se satunnaisesti riuhtaisi itseään eteenpäin. Koirapuisto on vaan niin superkiva paikka, siellä saa juosta ja kaikkea! No, koska Dora halusi puistoon niiiiiin paljon ja se oli vielä tyhjänäkin,  kävelimme aivan puiston vierestä ohitse. Hähähhähää!

Illemmalla sitten vähän odottelun harjoittelua kanankaulojen muodossa, mutta se ei enää ollutkaan yhtään vaikeaa. Hmph.

Se mitä turkista on jäljellä...

... on karheaa ja harvaa. Hyi kamala. Lautasten kohdalta Doran karvapeite tuntuu samalta kuin lauta. Lisäksi ressukalle on ilmestynyt punaisia kohtia mahaan :/

Aiemminhan Dora on syönyt jonkinlaista öljyä ruoan seassa, mutta meidän lyhyen eliminaatiodieetin ajaksi lopetin sen. Lisäksi kuvittelin, että Hypoallergenicissa oli enemmän rasvoja ja rasvahappoja jamitäikinä, mutta ei sitten näköjään ollutkaan. Sinkkilisääkin tai itse asiassa biotiinia Dora söi jossain vaiheessa, mutta kun se loppui ja turkki oli saatu kuntoon, en tullut ostaneeksi uutta.

Nyt oli tosiaan pakko tehdä asialle jotain. Silmäni vammailevat, enkä ole pystynyt ajamaan autoa, joten piti odotella kyydin saamista. Tänään vihdoin pääsin hakemaan kunnon pönikän lohiöljyä sekä sinkkiä, jes! (Ja ilta käytettiinkin sitten siihen, että yritin epätoivoisesti laskea, kuinka paljon sinkkiä saa antaa. Ei ollut helppoa, ei. Onneksi fiksummat auttoivat :))

Emännän pöytä vaihtui ja uuden pöydänalustila on paljon pienempi,mutta yksi pieni holsku onnistuu edelleen tunkemaan sinne itsensä :)

Harkitsin, että olisin ottanut tänne kuvia Doran turkista. Kamera ei ole kuitenkaan niin tarkka, että kuvat oikeasti kertoisivat jotain. Siispä kuvaa herkkuateriasta! Namsk! Ruokakuppi oli pesussa (pitää varmaan hakea vanhempien luota toinen, kun nyt jopa pesen kuppia) joten ateria tarjoiltiin oikein lautaselta. Tarjolla oli lihaa, öljyä ja sinkkiä. Slurps! Lautasella ei toki näy kaikki liha, treenailtiin aika paljon ennen ruokailua. (Btw miekkosen kommentti kuvasta oli, että näyttääpäs se ulosteelta :D)

Tällainen valtava kilon pönikkä sinkkivalmistetta tarttui mukaan! Koska tuota annetaan noin millilitra päivässä, ei lopu ihan hetkessä :D Kannattaa ostaa hevosvalmisteita (paitsi ei sitten, jos ei osaa laskea eikä ole kivoja kavereita, jotka laskevat sun puolesta). Lohiölhykin on superisossa pullossa ja oli vielä todella halpaa ollakseen lohiöljyä, mutta silti hinta kirpaisi kivasti. Mutta no, se on kyllä ihan supertavaraa, ainakin edellisten kokemusten perusteella!

 Hitunen kuului ininää, kun piti odotella lupaa päästä syömään. On tuo liha vaan aikamoista superherkkua! Mielenkiinnolla odotan, pysyykö se sellaisena, kun Dora saa sitä pidempään.

Luuvaras

Yllä on kuvia ruokakupista (ja köhköh siististä keittiöstä, mutta ei siitä sen enempää). Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata, että ruokakuppi on tyhjä. Ehkä pikkuinen tahranpoikanen on erotettavissa, mutta tyhjäksi sitä varmasti voi silti sanoa. Toinen huomionarvoinen seikka on, että kuppi on muutaman sentin päässä pöydän reunasta, minkä lisäksi se on aivan oikein päin.

Niin mikä tässä on erikoista? No, laitoin Doran päivän luuannoksen tuossa jokunen tunti sitten sulamaan kuppiin. Kupin unohdin kauppareissun ajaksi pöydälle, vaikka tarkoitus oli ollut siirtää se kauemmas. Kotiin tullessa olin varautunut puoliksi syötyihin raakoihin jäisiin luihin, jotka löytyisivät luultavasti esimerkiksi sohvan alta, sekä keskellä lattiaa lepäävään ruokakuppiin. Tämän rikoksen jäljet oli kuitenkin piilotettu hämmentävän hyvin. Onko Dora muka oikeasti popsinut ne luut näin näkymättömästi??

Mikä jälki missä?

Dora on viime aikoina ollut aivan kujalla kaiken jäljestystouhun suhteen. Pitäisi varmasti palata johonkin superhelppoon treeniin, mutta sitä ennen pitäisi keksiä, mikä se sellainen olisi. Sinänsä ihan ymmärrettävää, että koira ei tajua, kun tätä ei ole varsinaisesti perusteista asti opetettu sille (johtuen siitä, etten itsekään osaa). Outoa kuitenkin on, että aiemmin Dora on osannut ihan luonnostaan.

Kävimme kaverini kanssa viime viikolla metsässä vähän leikkietsimässä. Toinen meni siis piiloon jonnekin, kun toinen jäi koiran kanssa odottamaan. Piiloonlähtijä teki hyvin selväksi, että hän lähtee nyt, ja Dora sai katsoa lähtöä niin pitkälle kuin näki. Selvästi sitä ärsytti, kun toinen lähti pois, ja luvan saatuaan se säntäsikin täysillä perään. Ensimmäinen etsintä meni aivan loistavasti, ja Dora löysi kaverini ilmiselvästi nimenomaan maassa olevan jäljen perusteella. Kaveri palkkasi Doran leikkimällä. Sitten koitettiin uudestaan, ihan samalla periaatteella mutta hitusen vaikeammalla reitillä. Ja Dora ei tajunnut mistään mitään. Se lähti liikkeelle ihan yhtä innoissan, mutta ei ilmeisesti edes yrittänyt jäljestää, kunhan viipotti ympäri metsää, ja minä yritin epätoivoisesti pysytellä perässä. Lopulta kaverini joutui huutamaan koiraa, jolloin minä hoidin etsinnän. Vasta muutaman metrin etäisyydellä Dora tajusi, että kappas, tuollahan se toinen ihminen on... Palkan koira sai kuitenkin, jotta ymmärtäisi, että ihmisiä kannattaa löytää :D

Seuraava etsintä tehtiin niin helppona kuin vain mahdollista, kaveri meni siis vieressä olevan puun taakse piiloon. Tämä luonnollisesti hoitui kunnialla. Lopuksi päätin vielä yrittää vähän vaikeampaa etsintää, ja lähdin itse piiloon. Yritin mennä niin suoraa reittiä kuin nyt metsässä pystyy, mutta etäisyyttä tuli kuitenkin jonkin verran. Dora oli taas lähtenyt intopinkeänä matkaan ja jopa ihan oikeaan suuntaan, joskin vähän eri reittiä. Olin jättänyt myös villatakkini matkan varrelle, mutta Dora tuli tosiaan eri kautta, joten etsijäni eivät koskaan edes saaneet mahdollisuutta löytää takkia. Sen verran mitä näin, Dora ei jäljestänyt maata pitkin vaan ennen kaikkea ilmaa nuuhkien, joten haluaisin ainakin ajatella, että se oikeasti etsi minua :D Se tulikin aika lähelle, mutta oli sitten lähdössä väärään suuntaan, joten kutsuin sitä hiljaa. Koira sai jälleen palkan, mutta ei tuo koko homma nyt aivan putkeen mennyt, vaikka kivaa kaikilla olikin.

Tänään sitten ajattelin tehdä luuta vetämällä pikaisen jäljen, josta oli tarkoitus tulla helppo. Oli aika mahdoton keksiä paikka, johon voisin tehdä jäljen ilman, että joku tulisi popsimaan luun. Lopulta päädyin taloyhtiömme pihaan. Kuten kuvasta näkyy, se on aika, öööh, pieni ja tasainen.

Edellisestä "luujäljestä" innostuneena kuvittelin, että voisin hyvin mutkitella pihalla, jolloin jäljelle kertyisi edes vähän pituutta. Aluksi Dora lähtikin aivan erinomaisesti nuuhkimaan: aloituspaikassa se seisoi pitkään ja vain nuuskutti hartaasti. Jossain vaiheessa nopeus alkoi lisääntyä, jolloin yritin vähän jarrutella. Vaikutti nimittäin siltä, ettei Dora aivan enää seurannut jälkeä. Se meni suurin piirtein niiltä alueilta, joista olin itse kulkenut, mutta ei läheskään yhtä tarkasti kuin viimeksi pellolla. Lisäksi kaikki ympärillä olevat äänet häiritsivät suuresti - asia, jota en ollut tullut ajatelleeksi, vaikka Doran tuntien olisi pitänyt. Loppupäässä Dora kuitenkin pääsi jäljelle ja teki ihan viimeisen mutkan tarkalleen oikein - mutta sitten, kun olisi pitänyt löytää kuusen alle piilotettu luu, se olikin taas vähän pihalla. Nuuhki nimittäin maata noin puolen metrin päässä luusta, eikä tuntunut millään löytävän... No, löytyi luu toki lopulta, ja ilmeisesti ihan hyvältä maistuikin.

Jatkossa siis superhelppoja treenejä meille! Voisin yrittää taas joku päivä kokeilla metsäjälkeä, kun nyt vain keksisin jonkun kivan paikan, jossa kulkisi koiria edes suhteellisen harvoin.

Loppuun vielä kuva leikkaushaavasta, jota tuskin (jos lainkaan) erottaa. Jee! :)

Ihmelääke nimeltä kalkkunan jauheliha

Eilisen perusteella sanoisin, että barffaus tulee halvemmaksi kuin Hypoallergenic (joka ei edes ole kuivaruoista kallein!). Kävin hakemassa suunnilleen parin viikon ruoat - ja taas joukossa oli aika paljon kaikkia helppoja valmispötkylöitä - ja hinnaksi tuli noin 25 euroa. En edes hyödyntänyt mitään paljousalennusjuttuja (koska ikään kuin pakastimeeni mahtuisi niin paljon). Ihan jeeees.

Doran hihna- tai oikeastaan ohituskäytös on viime aikoina seilannut ihan äärilaidasta toiseen, mikä on älyttömän ärsyttävää. Joinain päivinä se vähät välittää yhtään mistään, mikä menee ohi, ja toiset koiratkin se ohittaa jonkinlaisen palkan avulla. Toisina päivinä se taas rähjää kaikelle, mikä liikkuu. Huonoimpina hetkinä se rähjää ihan kaikelle, liikkui kohde tai ei.

Halusin vähän enemmän varmuutta ohitustilanteisiin, mutta myös treenailla vähän ulkona. Niinpä laitoin kalkkunan luutonta jauhelihaa (älkää erehtykö luulemaan, että se muistuttaisi ihmisruokajauhelihaa - lihasose olisi ehkä lähempänä totuutta) muutama viikko sitten askartelemaani namipussiin ja lähdin ulos. Joo, ei kovin hygieenistä, mutta ihan sama.

Pussit on tehty vanhoista muovisista vihonpäällisistä. Käteviä, mahtuvat juuri taskuun!

Satuin ulos ilmeisesti todella suosittuun koiranulkoilutusaikaan, sillä ohitsemme meni todella paljon koirakkoja. Iso osa vielä erittäin kapeilla teillä. Ja Dora ei inahtanutkaan! Siis oikeasti, ei edes pientä "mör", joka yleensä kuuluu, vaikka se muuten kulkisi nätisti. Kaiken huippu oli kyllä kotona, kun odotimme alakerrassa hissiä. Annoin Doralle pussin, jotta se nuolisi sieltä jämät, kun ulko-ovi kävi ja sisään tupsahti toinen koira sekä pari ihmistä. APUA! Yleensä jo siinä vaiheessa, siis ennen näköyhteyttä, alkaa järkyttävä metakka. Nyt tämän toisen koiran omistaja tuli koirineen lähes viereen, jolloin hänen koiransa alkoi vielä haukkua. Dora oli kaiken huipuksi naama suoraan kohti toista koiraa. Ja Dora oli aivan täysin hiljaa. Siis ihan oikeasti, seisoi vain paikoillaan ja nuoli tyytyväisenä jauhelihaa, kunnes hissi saapui. Siis Dora. Siis kotirapussa! Toinen koira vieressä!
(Ja kyllä, sijainti vaikuttaa ratkaisevasti, oon huono kouluttaja koska se vahtii jne jne ihan sama.)

BARF!

Mulla on ollut ihan hirveästi asiaa tänne, mutta en ole ehtinyt kirjoitella. Niinpä pitää tunkea paljon asiaa pieneen tilaan, mikä voi sinänsä olla hyväkin juttu. (Pieneen siksi, että minun pitäisi nytkin olla perehtymässä ympäristöoikeuden ja förvaltningsrättin ihaniin yksityiskohtiin, mmmm...)

Koska tällaisia pikkuruisia päätöksiä on hyvä tehdä erityisesti harkitsematta, päätin testata Doralla BARFfia :D Olen käytännössä aina halunnut barffata, mutta joskus, kun ajattelin vielä järjellä, totesin, että se on liian vaivalloista, kallista ja tilaa vievää.

Nyt tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tuo ylihinnoiteltu allergiaruoka ei oikeastaan auta. Ennen leikkausta muutos oli havaittavissa, mutta viime aikoina Dora on jälleen kakannut limaista ulostetta keskimäärin noin kolme kertaa yhden lenkin aikana - käytännössä oltiin siis melkein aloituspisteessä. Mutta no, olin alun perinkin aika skeptinen koko allergiajutun suhteen. Doran oireet ovat kuitenkin niin epämääräisiä - eikä sillä selvästi mitään hengenvaaraa ole - että ei tuota varmaan saa mitenkään satavarmasti tutkittua. Joka tapauksessa kaikki kuivaruoat ovat enemmän tai vähemmän teollisia, joten ihan hyvin voisin kokeilla, johtuuko oireilu siitä.

Hiukan kuitenkin varauduin ennen kuin vain syöksyin testaamaan. Lainasin nimittäin kirjastosta kaksi kirjaa, joihin perehdyin ehkä... öö, puolisen tuntia :D Se kävi kuitenkin ilmi, että onnistuin valitsemaan kaksi täysin erilaista näkökulmaa barffaukseen. Toisessa näistä kirjoista vannotetaan sen nimeen, että koiran ruokavaliossa täytyy olla vähintään 60 % luuta, kun taas toinen kieltää antamasta koiralle luuta lainkaan. (Lol.) Koko ruokintatavan asemaa kuvaa mielestäni täydellisesti se, että jo pelkästään siitä ollaan täysin erimielisiä, mistä lyhenne BARF tulee.

Koska allergiakuivamuona vetelee viimeisiään (ei mitään riittoisaa tavaraa, huoh), ostin pari päivää sitten Mustista ja Mirristä vähän uudenlaista pöperöä. Dora on nyt syönyt kahtena päivänä yhteensä kilon kanansiipiä, ja hyvin tuo näytti sujuvan. Mahakaan ei ole aivan sekaisin, kuten olisi voinut olettaa. Itse asiassa uskaltaisin sanoa, että kun Dora on syönyt herkkupalaksi luuta - jolloin en ole siis antanut sen niellä itse luuosiota - sillä on ollut maha enemmän sekaisin.

Olen vielä vähän pihalla, että miten aion hoitaa tämän (vai siirrytäänkö takaisin kuivamuonaan, jos havaittavaa muutosta ei tapahdu). Siitä ainakin olen vakuuttunut, että barffaus ei voi tulla paljon kalliimmaksi kuin Hypoallergenic. Suurimmaksi ongelmaksi voi muodostua se, etten saa raivattua pakastimeen tarpeeksi tilaa. Toisaalta olen myös tässä vähän ihmetellyt, miten koiralle voi antaa oikean määrän ruokaa, kun se sulatetaan. Tai siis että mitä tehdään sille sulatetulle lihalle/luulle, jota ei syötetä heti? No, ehkä onnistun vielä löytämään jotain käytännön ratkaisuja. Plus että voisi kai sitä itse ruokaakin pikkuhiljaa tilailla... :D

Minimaalisia ulkoetsintöjä

Mulla oli sisällä taas tällainen supertylsistynyt heppu, joka olisi halunnut juostapomppiahyppiäloikkia ympäriinsä. (Toi kauluri on niin mahtavan näköinen, yhtään ei ole osumaa ottanut köhköh :D) Niinpä kasasin treeniliivin taskut täyteen ruokaa ja otin mukaan viisi kolikkoa sekä yhden klemmarin. Tehtiin siis todella pieniä ulkoetsintöjä lenkkeilyn lomassa. Pieniä lähinnä sen takia, etten halunnut hukata yhtään rahaa. Kolikot kuitenkin uppoavat maahan niin hyvin, että Dora sai tosi hyvin hommia minikokoisista alueista huolimatta.

Ulkona oli aivan mahtava sää: 19 astetta lämmintä varjossa ja viileä tuuli. Ei siis haitannut yhtään, että jouduin jumittamaan ensimmäisessä treenipaikassa pienen iäisyyden. Heittelin minulta tuoksuvat rahat ja klemmarit ympäriinsä noin hihnan mittaiselle alueelle nurmikolle. Klemmari oli ylimääräisenä häiriönä, vaikka pelkkä ympäristö itsessään oli todella suuri häiriö (menin tarkoituksella leikkipuiston viereen, ja siihen kuului vielä, kuinka lähistöllä pelattiin jalkapalloa). Dora löysi ensimmäiset neljä rahaa todella ripeästi, vaikka välissä meidät ohitti yksi koira ja monta ihmistä.

Häiriöinen ympäristö vaikutti, sillä rahan löydettyään Dora jäi katselemaan maailman menoa eikä tuijottanut mua palkan perässä.

Kaksi kolikkoa oli todella lähekkäin. Kun olin palkannut ensimmäisestä ja pyysin Doran jatkamaan etsintää, ihmettelin kamalasti, kun se ei noussutkaan ylös vaan haisteli ympärilleen ja pysähtyi äkkiä tällä tavalla vinosti. Sitten tajusin, että sehän löysi toisenkin kolikon :D Taloudellinen koira, kun ei liikkunut ylimääräistä - tosin luulisi, että tuolla lailla vänkyrässä tönöttäminen olisi vähän epämukavaa.

 

Kun neljä kolikkoa oli löytynyt, homma alkoi käydä vaikeaksi. Viidettä ei meinannut löytyä millään, ja Dora alkoi sitten piehtaroida... Se löysi myös klemmarin ja mätkähti oikein itsevarmasti maahan. Eiiiih... Otin klemmarin pois sanomatta mitään, jotta koira jatkaisi etsintöjä, mutta viimeistä rahaa ei vain löytynyt. Lopulta jouduin etsimään sen itse (ja siinä vasta kestikin). Heitin sen uudestaan maahan, jotta Dora pääsi löytämään sen.

Toisen etsinnän tein lähinnä sen teroittamiseksi, että klemmareita ei pidä ilmaista. Valitsin vielä edellistäkin haastavamman paikan: koirapuistoa vastapäätä oleva tienpätkä. Puistossa ei sentään ollut ketään, koska silloin treenistä ei taatusti olisi tullut yhtään mitään. Dora etsi kuitenkin todella hyvin, vaikka sitä selvästi kiinnosti puisto kamalasti.

Laitoin asfaltille kaksi kolikkoa ja niiden väliin klemmarin todella pienille etäisyyksille mutta kuitenkin niin kauas toisistaan, että Doran oli pakko valita selvästi, mitä se ilmaisee. Äkkiseltään saattaisi kuvitella, että esineet loistaisivat asfaltilta koiran silmiin, mutta yllättävän vaikea niitä on huomata!

Tällä kertaa Dora ohitti klemmarin luontevasti. Se nuuski kyllä pitkään klemmarin kohdalla, mutta ei tehnyt elettäkään ilmaistakseen sitä. Kolikot puolestaan löytyivät nopeasti ja varmasti, hyvähyvä.

Ihan lenkin päätteeksi tein vielä viimeisen minimaalisen etsinnän kotiovella. Laitoin maahan saman yhdistelmän kuin edellisellä kerralla, mutta annoin Doran löytää vain toisen kolikon. Taas se nuuski tarkasti klemmarin ympäristön, mutta ei aikonutkaan ilmaista sitä. Ehkäpä se nyt tajusi, että kolikko ja klemmari ovat eri asioita :D

Kyllä huomaa, että nenänkäyttö on huomattavasti vaativampaa kuin jotkut mälsät temput. Tällä hetkellä kotoa nimittäin löytyy pikkuinen sohvaperuna :D (Tosin eipä se ulkona paljon näkynyt, joka välissä piti taas yrittää pinkoja johonkin.)

Haavatarkastus jee!

Käytiin tänään eläinlääkärissä haavatarkastuksessa. Oli tosi kiva käydä tuollaisella pikakäynnillä erityisesti sen jälkeen, kun Dora kehitti eläinlääkärikammonsa. Hoitaja tutkaili haavaa ja totesi sen erittäin siistiksi, jeejee :) Periaatteessa voitaisiin luopua kaulurista jo parin päivän päästä, mutta jos Dora nuolisi haavaa kovasti, iho saattaisi vielä kärsiä. Ulkona ollaan kuljettu jo pitkään kauluritta, ja eipä tuo sisällä oikeastaan haittaa, joten taidan vielä varmuuden vuoksi pitää sitä. Haava kuitenkin selvästi kiinnostaa Doraa, joten mieluummin otan varman päälle.

Hoitaja tyhjensi myös anaalirauhaset, koska Dora on vähän raahaillut peppuaan ulkona tänään ja eilen. Toinen niistä oli kuulemma tosi täynnä, joten toivottavasti raahailu johtui siitä. Olen nimittäin mielelläni hetken käymättä lekurissa :D

Dora tärisi vielä hiukan hoitajan tutkaillessa sitä, mutta vähemmän kuin viime kerralla. Lopuksi eläinlääkäri tuli vielä vilkaisemaan, että kaikki on kunnossa. Silloin Dora enää vähän yritti peruutella pois, ettei joutuisi tutkittavaksi. Tarkastuksen lopuksi se sai eläinlääkäriltä yhden kuivamuonanappulan, jonka sylkäisi doramaisesti neljä kertaa maahan ennen kuin sai sen syötyä. :D

Odotustilassa oli spanieli, jonka ohi me onnistuttiin pääsemään kaksi kertaa nätisti, mutta kahdella muulla Dora sitten rähisi. Se rauhoittui kuitenkin yllättävän hyvin erityisesti ottaen huomioon, että se on tämän koko viikon käynyt aiiiiivan ylikierroksilla. Hihnalenkit alkavat ottaa päähän näköjään! Eilisiltana oltiin ulkona puolitoista tuntia, josta tottisteltiin joku 30-45 min. Kuvittelin, että se vähän rauhoittaisi, mutta eipä näköjään: heti, kun ei pitänyt tehdä mitään, Dora sai valtavan hepulin ja olisi juossut ihan mihin tai missä tahansa. Suunnittelin, että voisin viikonloppuna lähteä sen kanssa pienelle juoksulenkille. Olen niin hidas, ettei se paljoa eroaisi meidän kävelyvauhdista, mutta joutuisipa koira keskittymään :D Ja tuskin nyt vähän nopeampikaan tahti haittaisi, jos ensi viikolla saa jo tehdä muutakin kuin hihnalenkkeillä.

Nälkäinen synttärisankari

Mun pikkuruinen murmeli täyttää tänään kolme vuotta! :) Iso tyttö! <3

Tosiaan Dora oli aivan toinen koira sen viimeisimmän eläinlääkärikäynnin jälkeen. Kaikki ruumiintoiminnot alkoivat saman tien toimia niin kuin pitää :D Tiedä sitten oliko apuna nesteytys vai se pahoinvointipiikki vai molemmat, mutta toimi joka tapauksessa. Sen jälkeen päivä päivältä koira on muuttunut pirteämmäksi, ja sitä mukaa olen pidentänyt lenkkejäkin. Tänään käytiin jo tosi reippaalla puolen tunnin kävelyllä :)

Sohvalle pomppimisen kanssa luovutin kokonaan. Kävi nimittäin ilmi, että kun Dora ei enää ollut niin reppana, se teki mitä tahansa päästäkseen sohvalle. Kuten hyppää esteeksi laitetun pöydän yli. Niinpä jätin sohvan edustan tyhjäksi niin isolta alueelta, että koira mahtui siitä myös kaulureineen. Tämä sen takia, että kun tilaa kerran oli, Dora ei hypännyt sohvalle vaan kiipesi siihen rauhallisesti yksi jalka kerrallaan. Huomattavasti riskittömämpi vaihtoehto :D

Lähes kaikki lääkkeet on nyt syöty loppuun, jesjesjes! Ei siis enää tarvitse väkisin saada koiraan ruokaa tiettyyn aikaan. No, sen seurauksena Dora on alkanut nirsoilla. Ihan ymmärrettävää, kun ensin syötetään kaikkia herkkuja ja yhtäkkiä tarjolla onkin pelkkää nappulaa. (Okei, ei nyt ihan yhtäkkiä - olen yrittänyt antaa sitä koko ajan, mutta Dora on mieluummin syönyt vain minimääriä parempia ruokia.) Nälkä tuolla koiralla selvästi on, ja ruokahaluakin löytyy. Eilen illalla se närpi hyvin huolella viimeiset märkäruoat nappuloiden päältä. Olen varmaan julma, mutta mua ei haittaa yhtään pitää Doraa nälässä nirsoilun takia :D Kyllä se sitten alkaa syödä, kun tulee tarpeeksi nälkä.

Btw, Doran leikkaushaava on ihan älyttömän siisti! Paranee varmaan tosi nätisti.