28.4.2014

Pukinmäkeen!


Tänään tajusin, että vappu on tällä viikolla, ihan käsittämättömän pian siis! Aattona on bilepäivä, ja seuraavana aamuna olisi tarkoitus raahautua piknikille. Erityisen hyvää säätä ei liene luvassa, joten tulin siihen tulokseen, että en taatusti jaksa viedä Doraa erikseen aamulla lenkille. Niinpä se pitäisi ottaa mukaan, ja julkisissa kulkeminen ilman kuonopantaa on TUSKAA. Ei siis auttanut muu kuin lähteä katsomaan, josko Murren Murkinassa (josta siis alun perinkin olin ostanut hukatun pannan) olisi vielä jäljellä samoja pantoja.

Aiemmin olin etsinyt netistä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ja tullut siihen tulokseen, että Zooplussan tämä panta saattoi hyvinkin olla se, mikä minulla oli aiemmin ollut. Veikkasin, että koko kaksi saattaisi sopia Doralle. Muistin kuitenkin, että edellinen pantani oli maksanut suunnilleen kympin, ja tuosta tulisi postikuluineen reilusti kalliimpi.

No, ei muuta kuin matkaan. Kiersin ensin pienen lenkin (kuuma!) ja menin sitten Hiekkaharjun asemalta lähtevään ensimmäiseen junaan, joka sattui olemaan K. Junassa oli ihanan tyhjää, ja Dora otti tilanteesta kaiken irti.





Vaunussa oli meidän lisäksi yksi ihminen, joten matka taittui superrennosti huolimatta vääränlaisesta (nyyh) pannasta. Sitten kävikin kiva pikku ylläri, koska juna porotti suoraan Pukinmäen ohi :D Hupsis! Ei muuta kuin Oulunkylässä pois (todiste alla, hah) ja I-junalla takaisinpäin. Se ei sitten enää ollutkaan niin kivaa, koska kello oli neljä ja oli ruuhka-aika. Jouduimme pujottelemaan täyden vaunun läpi, jotta pääsimme koirat sallivaan aulaan. Doran reppana yritti parhaansa tehdä niin kuin halusin, mutta uteliaisuus vei voiton ja se yritti haistella vähän jokaista ohitettavaa ihmistä. Kuonopannassa pystyisi hallitsemaan tuollaisen, mutta ketjupannassa se on vähän voi voi (pahoittelut kanssamatkustajille!). Toki namia jatkuvasti syöttämällä saisin pidettyä koiran pään koko ajan suorassa, mutta kun siellä hiton vaunussa ei mahdu kävelemään niin, vaan koiran on pakko kulkea joko edellä tai takana. (Enkä todellakaan jaksa opettaa mitään pää paikoillaan kävelyä.)



Pääsimme lopulta eläinkauppaan, ja TADAA, löysin tismalleen samanlaisen kuonopannan kuin se edellinen. Eli juuri tuon Zooplussan pannan (ja, note to self jos hukkaan sen uudestaan, kokokin oli nimenomaan 2) - hintaa vain oli vähän reilu 20 e. Ei nyt ihan hirveästi tullut kalliimmaksi kuin tilaaminen, ja olihan se nopeampaa, mutta silti ärsytti.

Loppu hyvin kaikki hyvin, vaikka jopa kuonopannan kanssa paluumatka oli jokseenkin ahdas :D Tällä hetkellä raitapaita seisoo juomakupilla ja yrittää äänistä päätellen sukeltaa sinne, koska lähes kahden tunnin hellereissun päätteeksi kaadoin veden sekaan karjalanpaistin lientä. Kaipa sitä niinkin voi itsensä nesteyttää!

Loppuun vielä possunraatelukuva, koska tuli tuokin yksikorvainen olento kaivettua kaapista esiin. Saa nähdä, onko käytös vappupiknikillä samanlaista - ostin nimittäin suuren (ja HALVAN, pitää ostaa toistekin) luun sinne syötäväksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti