Heräsin tänä aamuna kuudelta kuuden tunnin yöunien jälkeen, jotta ehdin seitsemäksi bussiin, josta menin junaan, josta menin taas bussiin. En ehtinyt syödä aamupalaa enkä löytänyt yleensä käyttämiäni kenkiä kiireessä. Jo matkalla bussipysäkille tajusin, että jalassani olevat kengät olivat ilmeisesti venyneet tai jotain, koska niillä oli lähes mahdoton kävellä.
Vähän yli kahdeksan olin hammaslääkärissä, jossa minulla piti olla konsultaatio klo 8.20. Muistan ihmetelleeni, miten sain ajan niin nopeasti - ja syy selvisi, sillä aika olikin vasta helmikuussa. Varasin uuden soittoajan, koska olin pari viikkoa aiemmin missannut puhelun, ja lähdin yliopistolle syömään aamupalaa. Pahaa puuroa ja kahvia, johon laittamani kerma ei sekoittunut kahviin vaan jäi epämääräisiksi hahtuviksi pinnalle.
Ehdin opiskella jokusen tunnin, minkä jälkeen lähdin lounaalle. Samaan aikaan sain kaveriltani tekstiviestin, että eikö minun pitänytkään olla kauppaoikeuden pienryhmäluennolla, jossa oli läsnäolopakko. Ei muuta kuin kalenteria tarkastamaan, ja joo, pitihän minun - en vain ollut huomannut, koska se meni venäjän (jossa on myös läsnäolopakko) kanssa päällekäin. Kävin luennolla kääntymässä vain todetakseni, etten luultavasti enää mitenkään pääsisi ryhmään, ja jäisi se osuus siis koko kurssista suorittamatta. Nice.
Lounaan jälkeen ryntäsin venäjän tunnille ja sieltä sitten Spexin treeneihin maskeeraamaan hahmoni. Olin myöhässä enkä ehtinyt tehdä koko maskia, jeejee. Seuraavaksi lähdin puolijuoksua asemalle, jotta ehtisin junaan, jotta ehtisin kotiin, jotta ehtisin hakea koiralle ruokaa. Pakastin ammottaa nimittäin tyhjyyttään (lue: yhden laatikon saa jopa vaikeuksitta kiinni).
Matkalla junalle hammaslääkäri soittaa ja käy ilmi, että muutamaa viikkoa aiemmin otetut röntgenkuvat ovat kadonneet johonkin. Mahtavaa!
Lopulta pääsin kotiin ja pohdin, että miten yhden päivän aikana kaikki voi mennä pieleen. Kotioven toisella puolella minua tervehti rauhallisen iloinen koira häntä heiluen, eikä minua enää haitannut, että aiemmin vähän vastusti. Nyt parin minuutin rapsutteluhetken jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että ei kai tänää enää voi mennä mikään vikaan - ehkä saan kolaroimatta haettua ne ruoat ja ehkä illan pikkujoulutkin voisivat sujua. Ja jos eivät suju, onhan minulla täällä sentään yksi pieni Dora odottamassa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti