Dora omistaa yhden takin/loimen/mikäikinä, jota kehtaa jopa käyttää ulkona. Itse tehty haalari on sitten autossa odottelua varten :) Mutta ei ole tullut lämmikkeelle tarvetta, mistä olen ollut jopa vähän yllättynyt. Kun tuli ensimmäistä kertaa rysäyksellä vähän kylmempää, eikä emäntä ollut vielä ehtinyt tottua pakkaseen, Dora vain kökki paikoillaan rentona nuuskimassa maata ilman minkäänlaista tarvetta liikkua. No, ei kai siinä, hyppelin itse paikoillani pysyäkseni lämpimänä :D Sitä en kyllä tajua, että miten ihmeessä tuota koiraa ei palele. Turkkikin on ohut kuin mikä! Plus siinä on aukko rinnassa!
Tästä erittäin kauniista nukkuma-asennosta erottaa hyvin tuon aukon. Se ei häiritse Doraa millään lailla, ei kutise tai muuta, ja ihokin on oikein nätin näköistä. Aiemminhan Doralla oli kalju läntti samassa kohdassa, mutta silloin iho oli vähän kuiva, ja lisäsinkki tosiaan auttoi saamaan karvan takaisin. Eihän tuo nyt mikään ongelma ole, mutta hämmentää kauheasti moinen kaljuuntuminen. Ehkä sittenkin joku vitamiini voisi auttaa...?
Dora rakastaa ihmisiä. Oijoijoijoi ihmisiä sydänsydänsydän jeejeejee! Niinpä meille saapuvat yökyläilijät eivät saa olla rauhassa, ellei koiraa sitten lukita toiseen huoneeseen. (Hahhah, hyvä vitsi, ikään kuin Dora olisi toisessa huoneessa yksikseen! Tarkoitin tietysti, että jos minä menen Doran kanssa toiseen huoneeseen, se pysyy ehkä siellä.)
Tällaista kohtelua on siis odotettavissa, jos kuvittelee voivansa nukkua rauhassa meillä:
Kaverin kyläilyn jälkeen tuli joulu, ja kunkerrankaikkimuutkinniinminäkin yritin sitten ottaa hienoja jouluposekuvia. Ja Doraa kiinnosti ihan hirveästi. Oma vika tosin, kun ei ollut edes namia tai mitään :D Plus että eipä tuollaisella kameralla tuollaisessa ympäristössä voi muutenkaan saada kovin maata mullistavia otoksia.
 |
| "No mä istun nyt." |
 |
| "Mutta tää on kyllä niiiin tylsää!" |
 |
| "Siis oikeesti, saanko mennä tonne..." |
 |
| "Äh, ei jaksa enää!" |
Tapaninpäivänä
menimme isoäitini ja hänen siskonsa luokse Haminaan kyläilemään. Dora
ei olekaan ennen ollut siellä, ja hui kun oli jännää! Minusta siis :D
Talo on hieno ja vanha ja täynnä herkästi hajoavia antiikkiesineitä,
eikä kukaan siellä olleista ole erityisen tottunut koiriin. Täytyi siis
hieman varautua vierailuun. Mukaan otin luonnollisesti nameja mutta myös
erittäin monikäyttöiseksi osoittautuneen tosi lyhyen treenihihnan. Kun
taloon tuli vähän enemmän porukkaa, laitoin kyseisen hihnan Doralle
sisälle. Se ei haittaa koiran liikkumista, mutta ihmisiä helpottaa
kummasti.
Yleensähän
Dora reagoi uuteen paikkaan päästessään niin, että se lähtee
järjettömällä innolla tutkimaan paikkoja. Nuuskii siis joka nurkan läpi,
eikä hidasta hetkeksikään vauhtia ennen kuin on tutustunut joka
paikkaan. Haminassa juokseminen oli ehdottomasti poissa laskuista, koska
kaikki olisi mennyt hajalle :D Yllätys olikin suuri, kun Dora käveli hitaasti aivan joka paikkaan.
Siis mitä ihmettä! Pystyin pitämään Doraa ihan jo heti alkuun vapaana,
kun se oli toipunut ihmisinnostuksesta ja alkoi tutkia taloa. Varmaan
jonkun tunnin kävelin sen perässä ympäriinsä ja kielsin, kun se meinasi
kaataa jotain tai nuuskia liian hauraan näköisiä tavaroita :D Mutta
kertaakaan ei tarvinnut enää sisälle saapumisen jälkeen käskeä sitä
rauhoittumaan! Ehkä kasvattajan jälkitoimituksena lupaamat aivot ovat vihdoin saapuneet perille? ;)
Taloon tuli tosiaan vielä lisää vieraita, joille Dora mun järkytykseksi haukkui. Siis ihan niille ihmisille - tosin ehkä siksi, etten päästänyt sitä tervehtimään, sillä parin minuutin kuluttua se taas rauhoittui ja jatkoi talon kiertelemistä. Aloin ymmärtää, miltä tuntuu vahtia vasta liikkumaan oppinutta lasta :D Dora saikin kunnon lapsenlapsenlapsen kohtelun, isoäiti antoi sille herkkupateeta, ja saipa se maistaa kinkkuakin (se oli kyllä parasta kinkkua, jota olen ikinä syönyt!!). En ole ikinä tajunnut, miksi niin monia ihmisiä harmittaa koiran puolesta, kun ihmiset syövät, eikä koira saa ruokaa. Itse olen vain "hähää mä syön nyt, mee pois" :D
Haminassa on myös kohtalaisen iso piha, jossa on aidat lähes joka puolella. Päätinpä siis päästää Doran vähän juoksentelemaan ennen kuin lähdettäisiin ajamaaan kotiin. Sitä ennen piti vain sulkea portti, josta pääsee suoraan autotielle. Laitoin koiralle jo valmiiksi heijastinliivin, irrotin sen hihnan ja lähdin ulos sulkemaan porttia jättäen Doran sisälle. En ollut saanut ensimmäistäkään portin puoliskoa suljettua, kun havaitsin silmäkulmasta jotain liikettä ja whooooooosh joku musta liitää suoraan keskelle autotietä. "Hiukan" iski paniikki! Ulko-ovi ei ollut mennyt lukkoon, ja Dora oli avannut sen ja sännännyt suoraan mun perään. Siinä se kipitti keskellä autotietä, mutta ONNEKSI juuri sillä hetkellä siitä ei mennyt autoa! Ja totta kai Dora oli aivan hepulissa, kun se oli päässyt vapaaksi uuteen mahtavaan paikkaan, ja sillä oli rajattomasti tilaa, jossa rellestää. En edes yrittänyt kutsua sitä luokse, koska olin itsekin käytännössä autotiellä, ja Dora olisi siinä mielentilassa luultavasti vain juossut ohi toiseen suuntaan autotietä. Niinpä käänsin sille vain selkäni ja lähdin juoksemaan täysillä takaisin pihalle kutsuen sitä samalla. Sieltähän se tuli, mutta säntäili vain aivan överi-innoissaan ohitseni, kuten olin ajatellutkin. En siis edes yrittänyt ottaa sitä heti kiinni, vaan heittelin sille vähän lumiklönttejä mahdollisimman kaukana portista ja autotiestä, ja kun se oli vähän paremmin hallinnassa, käskin sen maahan ja otin kiinni. Hui, hui ja vielä kerran hui. Episodin jälkeen menin sulkemaan portin yhdessä koiran kanssa niin, että se oli visusti hihnassa, ja sitten riehuttiin, leikittiin ja vähän treenailtiinkin vielä uudemman kerran ulkona.
Kamerakin oli reissulla mukana, mutta ulkona oli niin pimeää, etten saanut sieltä mitään kuvia. Sen sijaan menomatkalla napsin autosta pari, sillä Dora näytti niin mököttävältä :D Onneksi se sentään kuvien ottamisen jälkeen laittoi päänsä syliini ja nukkui siinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti