Nuuksio 24.8.

Olin jo piiiitkään halunnut käydä Nuuksiossa ennen kuin vihdoin päätin vain lähteä, kun en kerran saanut ketään seurakseni. Paitsi tietysti Doran.

Rinkkaa pakatessa olin aika kauhuissani, koska tavaraa oli ihan uskomattoman paljon. Ja osaan kyllä mielestäni pakata aika hyvin vain välttämättömimmät - harmi vain, että 10 litraa vettä oli aika välttämätöntä. Nuuksiossa on kyllä vesipiste, mutta se on niin suositulla paikalla, että olin päättänyt mennä sinne vain jos on ehdottoman pakko. Ja ikävä kyllä myös säästä oli luvattu lämmintä, joten en uskaltanut ottaa riskiä, että vesi loppuu kesken. Tarkoituksena oli tosiaan olla Nuuksiossa ainakin yksi yö, ja siitä johtuen rinkka tuli painamaan 27 kg. Kyllä, punnitsin sen. Ja punnittuani sen aloin miettiä, onkohan mitään järkeä lähteä ollenkaan.

No lähdin silti. Herätys ei toiminut, mutta heräsin juuri ennen kuutta ja ehdin kuin ehdinkin junaan. Perillä Siikaniemessä (joka on siis Nuuksiossa) olin kahdeksan aikaan aamulla, ja laahustin lähimmälle kalliolle syömään aamupalaa. Laitoin koiran kiinni puuhun ja istuin suoraan muurahaisten päälle ja mietin, mitähän tästäkin tulee. Yritin suunnitella jotakin reittiä, mutta en yhtään osannut ajatella, kuinka paljon jaksaisin kävellä, koska rinkka oli kerta kaikkiaan vain niin painava. En siis uskaltanut lähteä suunnistamaan mihinkään kauas, koska Nuuksiossa ei saa jäädä yöksi mihin tahansa vaan pitää mennä merkitylle telttapaikalle.

Olin alun perin miettinyt, että päivässä voisin varmasti kävellä noin 15 km. Mutta sitten tosiaan pakkasin sen rinkkani ja ajattelin, että hyvä jos jaksan puolet siitä. Se mielessä lähdin kulkemaan Korpinkierros-nimistä reittiä, jonka pituus on noin 7 km. Reitti oli ison osan ajasta kuin tie, eikä todellakaan tuntunut siltä, että olisin ollut retkellä. Lisäksi ihmisiä tuli vastaan ihan kiitettävästi, eikä tullut mieleenkään päästää koiraa irti. Sen sijaan laitoin sen hihnan kiinni rinkkaani ja annoin sen vetää erityisesti ylämäissä, ja voi että tuli vetoapu tarpeeseen!

Pidin juomataukoja noin tunnin välein ja yhden pitemmän lounastauon erään lammen rannalla. Olisin halunnut mennä laavulle ja sytyttää nuotion, mutta lähialueen laavut olivat varattuja, joten oli kivempi vain poiketa polulta nätille kalliolle ja viritellä trangia siihen. Joka tauolla olin aivan poikki ja mietin, että levähdän siinä ikuisuuden, mutta yleensä noin viiden minuutin päästä tulin kauhean levottomaksi ja halusin päästä äkkiä jatkamaan matkaa. Tuolla reissulla aloin todella ymmärtää, mitä tarkoittaa "levähtäminen" ja "voimien kerääminen": ensin olin aivan kuollut ja vain rojahdin maahan, ja sitten halusinkin taas jatkaa superpainavan kantamukseni kanssa. Kummallista.

Iltapäivän puolella tein lopulta lopullisen reittisuunnitelmani ja päätin suunnistaa Iso-Holman järvelle (kai), koska se oli vähän syrjässä merkityistä reiteistä ja siellä oli kaksi teltta- ja nuotiopaikkaa järven rannalla. En ajatellut, että siellä olisi ketään, ja vaikka olisi, voisin sitten mennä toiselle. Lisäksi halusin rannalle, jotta pääsisin peseytymään (ette usko, kuinka kuuma tuli kävellessä) ja Dorakin pääsisi uimaan.

Neljän tienoilla onnistuin raahautumaan määränpäähäni (vaikka sinne piti suunnistaa ainakin muutama metri ja minähän en osaa suunnistaa :D) ja monta minuuttia vain makasin penkillä. Dorakin alkoi olla jo väsynyt, ja kun se oli aikansa möyrinyt nuotion tuhkassa, sekin alkoi nukkua. Pystytin teltan ainoaan tasaiseen paikkaan eli ihan nuotipaikan viereen, ja sitten aloin tehdä ruokaa. Jossain välissä pariskunta pienen mäyräkoiran kanssa käveli aivan vierestä ohi, ja Dora ei oikein ilahtunut, ja sain kamalan pahoja katseita. Olin juuri syömässä ruokaani, kun pari saksalaista tai vastaavaa nuorta miestä pelmahti paikalle ja kysyi, haittaisiko jos he leiriytyisivät siihen. No eihän se nyt toki haitannut, vaikka sinänsä vähän hassua olikin.

 

 

 

Tässä tuo väsy koira nukkui :D

Polttopuita.

Kun olin saanut syötyä, olin edelleen ihan hullun väsynyt mutta tavallaan olisin taas halunnut jatkaa matkaa. Aloin miettiä, pitäisikö sittenkään jäädä yöksi - kello oli vasta viisi, eikä minulla ollut enää mitään tekemistä (okei oli, mutta ei tarpeeksi). Pitkän pohdinnan jälkeen menin telttaan päiväunille - erityisesti myös, jotta saisin Doran nukkumaan hiukan, koska saksalaisten ilmestyttyä se ei ollut levähtänyt lainkaan. Olin teltassa puoliunessa puolisen tuntia, ja taas tämä kummallinen levähdysasia toimi. Niinpä, kun nousin ylös, olin ihan valmis lähtemään taas liikkeelle. Ei muuta kuin kamat kasaan ja liikkeelle miettien sitä, kuinka tyhmää olikaan kantaa niin paljon tavaraa ihan turhaan. Rinkka oli kyllä keventynyt huomattavasti, koska iso osa vedestä oli juotu tai syöty ja kaksi litraa olin kaatanut pois telttapaikalla.

Kävelin siis bussipysäkille, ja askel tuntui hämmentävän kevyeltä ainakin pari kilometrin ajan. Lopussa sain etsiskellä bussipysäkkiä ja kävellä pari ylimääräistä ylämäkeä, ja silloin ei ollut enää niin kivaa. Kun vihdoin pääsin bussipysäkille, kävi ilmi, että joudun odottamaan siinä tunnin. Onneksi sentään juuri sen puolen pysäkillä oli pikkuruinen penkki, johon sitten asetuin syömään keksiä ja lukemaan kirjaa, joten mikäs siinä. Kerran rinkkani kaatui takana olevan piikkilanka-aidan päälle ja makuualustani repeytyi, ja sitten ärsytti. Ennen bussin tuloa ilta pimeni ihan täysin, ja bussikuski sanoi, että ellei Doralla olisi ollut niin hyvät heijastimet, hän olisi ajanut ohi (omat heijastimeni kun olivat kivasti piilossa mustan fleecen alla).

Tässä pitäisi olla aika lailla mitattuna meidän pieni kävely (oranssi reitti), tosin en ole ihan varma kaikesta ja ainakin yksi pieni harharetki puuttuu. Mutta tämän mukaan kokonaismatka oli noin 15 km.

Kotiin päästyäni olin aivan uskomattoman väsynyt, ja kaksi seuraavaa päivää joka puolelle kroppaa sattui. Loppuviikosta tajusin, että kaikki varpaani olivat ihan mustia. Ja oikeastaan en tykännyt Nuuksiosta, siellä oli liikaa ihmisiä, vaikka olikin maanantai. Itse asiassa melkein mikään tässä pikku retkessä ei mennyt putkeen.

Ja silti olen tässä mietiskellyt, että milloinkohan lähtisin uudestaan Nuuksioon, koska sinne olisi tosi kiva mennä koko päivän mittaiselle vaellukselle.