Kävimme kaverini kanssa viime viikolla metsässä vähän leikkietsimässä. Toinen meni siis piiloon jonnekin, kun toinen jäi koiran kanssa odottamaan. Piiloonlähtijä teki hyvin selväksi, että hän lähtee nyt, ja Dora sai katsoa lähtöä niin pitkälle kuin näki. Selvästi sitä ärsytti, kun toinen lähti pois, ja luvan saatuaan se säntäsikin täysillä perään. Ensimmäinen etsintä meni aivan loistavasti, ja Dora löysi kaverini ilmiselvästi nimenomaan maassa olevan jäljen perusteella. Kaveri palkkasi Doran leikkimällä. Sitten koitettiin uudestaan, ihan samalla periaatteella mutta hitusen vaikeammalla reitillä. Ja Dora ei tajunnut mistään mitään. Se lähti liikkeelle ihan yhtä innoissan, mutta ei ilmeisesti edes yrittänyt jäljestää, kunhan viipotti ympäri metsää, ja minä yritin epätoivoisesti pysytellä perässä. Lopulta kaverini joutui huutamaan koiraa, jolloin minä hoidin etsinnän. Vasta muutaman metrin etäisyydellä Dora tajusi, että kappas, tuollahan se toinen ihminen on... Palkan koira sai kuitenkin, jotta ymmärtäisi, että ihmisiä kannattaa löytää :D
Seuraava etsintä tehtiin niin helppona kuin vain mahdollista, kaveri meni siis vieressä olevan puun taakse piiloon. Tämä luonnollisesti hoitui kunnialla. Lopuksi päätin vielä yrittää vähän vaikeampaa etsintää, ja lähdin itse piiloon. Yritin mennä niin suoraa reittiä kuin nyt metsässä pystyy, mutta etäisyyttä tuli kuitenkin jonkin verran. Dora oli taas lähtenyt intopinkeänä matkaan ja jopa ihan oikeaan suuntaan, joskin vähän eri reittiä. Olin jättänyt myös villatakkini matkan varrelle, mutta Dora tuli tosiaan eri kautta, joten etsijäni eivät koskaan edes saaneet mahdollisuutta löytää takkia. Sen verran mitä näin, Dora ei jäljestänyt maata pitkin vaan ennen kaikkea ilmaa nuuhkien, joten haluaisin ainakin ajatella, että se oikeasti etsi minua :D Se tulikin aika lähelle, mutta oli sitten lähdössä väärään suuntaan, joten kutsuin sitä hiljaa. Koira sai jälleen palkan, mutta ei tuo koko homma nyt aivan putkeen mennyt, vaikka kivaa kaikilla olikin.
Tänään sitten ajattelin tehdä luuta vetämällä pikaisen jäljen, josta oli tarkoitus tulla helppo. Oli aika mahdoton keksiä paikka, johon voisin tehdä jäljen ilman, että joku tulisi popsimaan luun. Lopulta päädyin taloyhtiömme pihaan. Kuten kuvasta näkyy, se on aika, öööh, pieni ja tasainen.
Edellisestä "luujäljestä" innostuneena kuvittelin, että voisin hyvin mutkitella pihalla, jolloin jäljelle kertyisi edes vähän pituutta. Aluksi Dora lähtikin aivan erinomaisesti nuuhkimaan: aloituspaikassa se seisoi pitkään ja vain nuuskutti hartaasti. Jossain vaiheessa nopeus alkoi lisääntyä, jolloin yritin vähän jarrutella. Vaikutti nimittäin siltä, ettei Dora aivan enää seurannut jälkeä. Se meni suurin piirtein niiltä alueilta, joista olin itse kulkenut, mutta ei läheskään yhtä tarkasti kuin viimeksi pellolla. Lisäksi kaikki ympärillä olevat äänet häiritsivät suuresti - asia, jota en ollut tullut ajatelleeksi, vaikka Doran tuntien olisi pitänyt. Loppupäässä Dora kuitenkin pääsi jäljelle ja teki ihan viimeisen mutkan tarkalleen oikein - mutta sitten, kun olisi pitänyt löytää kuusen alle piilotettu luu, se olikin taas vähän pihalla. Nuuhki nimittäin maata noin puolen metrin päässä luusta, eikä tuntunut millään löytävän... No, löytyi luu toki lopulta, ja ilmeisesti ihan hyvältä maistuikin.
Jatkossa siis superhelppoja treenejä meille! Voisin yrittää taas joku päivä kokeilla metsäjälkeä, kun nyt vain keksisin jonkun kivan paikan, jossa kulkisi koiria edes suhteellisen harvoin.
Loppuun vielä kuva leikkaushaavasta, jota tuskin (jos lainkaan) erottaa. Jee! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti