25.9.2014

Itsehillintää ja sen puutetta

Tänään lenkillä Dora ja toinen koira rähisivät toisilleen hyvän aikaa. Kun tilanne rauhoittui, toisen koiran omistaja pyysi, että koirat voisivat moikata. Olin vähän hämilläni, joten suostuin, vaikkakin vähän epäillen. Yllätyksekseni koirat olivat ihan älyttömän nätisti! Ongelmana tuollaisissa hihna- tai lenkkikohtaamisissa on se, että ne yleensä venyvät vähän turhan pitkiksi. Alun rauhallisen tervehdyksen jälkeen alkaa väistämättä leikki ja riekkuminen, ja siihen pitäisi olla kunnolla tilaa, ettei turhautuminen ala taas. Tämä on ainakin meillä pulmana, oli kyseessä sitten tuttu tai vieras koira.

Nämäkin yrittivät alkaa leikkiä, enkä jotenkin kehdannut lähteä tilanteesta. Toisen koiran omistajakin oli vielä todella mukava, ja oli kiva jutella. En kuitenkaan halunnut antaa Doran riehaantua, ja pyysin sen vähän lähemmäs istumaan - ja sehän totteli! :O Hiukan sain nähdä vaivaa, mutta nopeasti Dora osasi olla rauhassa toisen koiran lähellä. Vähän vain se toinen tuli koko ajan pyytämään leikkiin, ja jouduin sitten menemään eteen. Jossain vaiheessa toinen koira moikkasi minuakin, ja siitä Dora ihan hitusen kiihtyi, ärh (sai kyllä pikapalautuksen ruotuun).

Rähinään tuo moikkaustilanne ei kyllä ainakaan sillä lenkillä auttanut, enkä oikein usko sen auttavan muutenkaan. Toisen koiran omistaja oli nimittäin vakuuttunut, että saisi sillä kitkettyä rähjäämisen pois.

Tämä kuva havainnollistaa sitä, kuinka paljon karvaa tuosta elukasta lähtee. Oma naamakin täynnä irtokarvoja!

Tilasin tänään ensimmäistä kertaa ruokaa Kennelrehulta, kuinka jännää! Ostoskoriin kilahti 15 kg lihaa ja luita sekä vielä 500 g herkkuja, hihii. (Voi tulla vähän pulmia tunkea kaikkea pakastimeen, ehheh...) En luonnollisestikaan voinut ostaa 15 kilon pakettia samaa lihaa, joten jouduin ostamaan pienempiä ja myös kalliimpia paketteja - ja silti tilauksen loppusumma oli 44 euroa. Siinä on kuitenkin Doran kuukauden ruoat, joten missä on se kuuluisa kallis barffaus? Tuohan oli liki puolet halvempi kuin Hypoallergenic, eikä jää kauas Jahti&Vahdistakaan, joka on kuitenkin todella halpaa. Mitä ihmettä!

Lisäksi hämmästelen edelleen sitä barffauksen työläyttä ja vaikeutta. Nuokin tilaamani lihatuotteet on sivuston mukaan pakattu 500-600 gramman annospusseihin, joissa osassa on jopa repäisykulma. Eli otan vain valmiin pussukan sulamaan ja annan koiralle. Vaikeus, huhuu...?

Tänään loppulenkillä Doralla oli vähän ongelmia hillitä itseään. Kävelimme pururadalla, jossa harvemmin käymme. Siellä on yksi koirapuisto, ja noin puoli kilometriä ennen koirapuistoa Dora alkoi kiskoa sinne hullun lailla. Enkä edes liioittele matkassa. Osan aikaa koira toki malttoi kulkea oikein nätisti vierellä, mutta yhtäkkiä hidastelu oli vain liikaa ja se säntäsi eteenpäin, kun ei enää kyennyt odottamaan. Hihnan kiristyessä se pomppi epämääräisillä sivuloikilla takaisin vierelle.
Koko tuon puolen kilometrin matkan se satunnaisesti riuhtaisi itseään eteenpäin. Koirapuisto on vaan niin superkiva paikka, siellä saa juosta ja kaikkea! No, koska Dora halusi puistoon niiiiiin paljon ja se oli vielä tyhjänäkin,  kävelimme aivan puiston vierestä ohitse. Hähähhähää!

Illemmalla sitten vähän odottelun harjoittelua kanankaulojen muodossa, mutta se ei enää ollutkaan yhtään vaikeaa. Hmph.



2 kommenttia:

  1. Itsekin tilaan aina Kennelrehulta. Halvaksi on tullut ja joissakin tosiaan on se repäisykulma, toiset on vaan pussissa. Eli tosi helppo ottaa sulamaan ja antaa tarvittava määrä. Tuotevalikoimakin on laaja, mikä on plussaa. Luitakin olen ostanut paljon ajanvietteeksi. Tulee laskujeni mukaan puolet halvemmaksi kuin m&m barffauspötköjen osto. Toki isompi satsi vaatii isomman pakastimen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua nyt jännittää, että kai löydän sen auton, se tulee nimittäin ihan valtavalle parkkipaikalle :D Mutta hyvä kuulla, että on hyviä kokemuksia! Ja joo, arkkupakastinhan olisi ihanteellinen. Tänne kämpään se mahtuisi... ööh, sängyn tilalle ehkä :D

      Poista