22.8.2014

Kohtutulehdus :(

Sieltä se sitten tuli, parin kuukauden "voi ei toivottavasti ei nyt tule kohtutulehdusta" -vatvomisen jälkeen. Eilen huomasin ihan hitusen jotain vuotoa, ja eläinlääkäri sanoi, että kyllä se kannattaa varmuuden vuoksi ultrata. Tutkimuksessa Dora käyttäytyi aivan normaalisti, ei ollut kuumetta eikä aristanut lainkaan, kun kohdun aluetta tunnusteltiin. Kuulemma eläinlääkärikään ei ollut odottanut, että kohdusta oikeasti löytyisi jotain, koska koira käyttäytyi muuten täysin normaalisti - valeraskauden väsymyksestäkin oli juuri päästy yli. En tiedä mitään koiran kohdun rakenteesta, mutta ilmeisesti se on jotenkin kaksiosainen tai jotain, ja nestettä on kertynyt vain toiselle puolelle, minkä takia Dora oli niin hyvässä kunnossa.

Eläinlääkärillä huomattiin, että Doran nisistä tulee ihan kunnolla maitoa valeraskauden takia. Maito lisää infektioriskiä, joten valeraskaus pitää lopettaa lääkkeillä ennen kuin päästään leikkaukseen. Niinpä nyt syötetään viikonlopun yli antibiootteja ja toista lääkettä. Leikkaus on varattu maanantaille, mutta ilmeisesti sitä joudutaan siirtämään, jos maitoa tulee vielä silloin. On myös mahdollista, että koiran kunto huononee, ja sitten täytyy mennä päivystykseen :( Koirilla on oikeasti joku sisäinen tutka, että ne sairastuvat aina viikonloppua vasten! Olen ihan saletti, että eläinlääkäreillä ei ole ikinä potilaita alkuviikosta.

Kohtutulehduksen yksi merkkihän on lisääntynyt juominen. Dora tahtoo ilmeisesti tehdä kaiken toisin ja on lopettanut juomisen lähes kokonaan... Olen antanut ruoan aina veden kanssa, eikä Dora ole viime päivinä juonut sen lisäksi käytännössä mitään. Eläinlääkäri pyysikin lisäämään sen juomista, joten täytyy antaa ruoka useammassa osassa, jotta sekaan mahtuu enemmän vettä.

Muuten me nyt sitten vain odotellaan jännityksellä maanantaita, ja toivon että antibiootit riittävät pitämään tulehduksen kurissa siihen asti. Ohjeena oli viettää rauhallinen viikonloppu, ja vielä eilen illalla olin jo vähän huolissani, että mitä siitä tulee - koiralla oli nimittäin energiaa vielä tavallistakin enemmän. Yöllä se kuitenkin herätti mut nuolemalla: selvästi sillä oli paha olo (mikä toivottavasti johtui vain lääkkeistä, ne kun saattavat aiheuttaa oksentelua). Tänä aamuna Dora on ollut huomattavasti väsyneempi kuin eilen - ei sentään ihan täysin veto poissa tai mitään, mutta tavallista väsyneempi kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti